Ah, ystäväni, kamala on hetki, jona ihmisen pettää hänen oma sydämensä. Silloin tulee sokea himo hänen hyväksi sanomakseen, ja haaveilu anastaa hänen jumaliensa ylhäisen valtaistuimen. Onko tuo kuu, joka tuolla uinuu pehmeissä pilviuntuvissa, ikuisen todellisuuden oikea vertauskuva? Huomenna tulee jälleen arkinen päivä, ja nälkäinen joukkio alkaa jälleen vetää tuhansia verkkojansa olemassaolon meressä. Ja silloin tämä kuutamoyö tuskin muistuu mieliin muuna kuin ohuena, olemattomana, unesta, varjoista ja harhasta kutoutuneena harsona. Samanlainen on se taikaverkko, jonka luo naisen petollinen viehätys — voisiko se vallata korkeamman totuuden sijan? Voiko mikään haaveen luoma usko tyydyttää paahteisen keskipäivän ankaraa janoa?
Suprija
Ah, enpä tiedä.
Kemankar
Ravistele siis itsesi hereille unistasi ja katso eteesi! Nyt on tulen vallassa se vanha rakennus, jonka suojissa vuosisadat ovat vanhenneet. Esi-isiemme henget väikkyvät uhkaavan tuhon vaiheilla, niinkuin kirkuvat linnut palavan pesänsä yläpuolella. Onko nyt aika horjua, kun yö on pimeä, vihollinen uhkaa murtaa portin, kansalaiset nukkuvat ja harhaluulojen humaltamat käyvät veljiensä kurkkuun.
Suprija
Minä pysyn sinun seurassasi.
Kemankar
Minun täytyy lähteä täältä pois.
Kemankar