Devadatta
Auringonpimennyksen aikana ihmiset uskaltavat keskipäivällä katsella aurinkoa noetun lasin läpi. Suuri kuningatar, sinun nimesi joutuu solvattavaksi, kulkemaan suusta suuhun, mutta sinun olemuksesi valo on aina paistava kirkkaana kaiken solvauksen yläpuolella.
Kuningas
Tuokaa pappi luokseni! (Ministeri menee.) Minä voin vielä lähteä häntä etsimään ja voin tuoda hänet takaisin. Mutta onko se oleva minun ikuinen tehtäväni? Onko hän aina minua välttelevä, ja tuleeko minun aina ajaa takaa hänen pakenevaa sydäntänsä? Pakene vain, nainen, yötä päivää, kodittomana, lemmettömänä, vailla lepoa ja rauhaa! (Pappi tulee.) Mene, mene, minä olen kuullut kylliksi, en tahdo tietää mitään enempää. (Pappi aikoo poistua.) Tule takaisin! — Sano minulle: tuliko hän temppeliin kyynelsilmin rukoilemaan?
Pappi
Ei, majesteetti. Hän vain pidätti hetkiseksi ratsunsa, käänsi kasvonsa temppeliin päin ja kumarsi syvään. Sitten hän lähti ratsastamaan kiivaasti kuin salama. En tiedä sanoa, oliko hänen silmissään kyyneliä, Temppelin valo oli himmeä.
Kuningas
Kyyneliä hänen silmissään? Sinä et varmaan voi kuvitellakaan niin mahdotonta asiaa! Riittää. Saat mennä. (Pappi poistuu.) Jumalani, sinä tiedät, että kaikki hänelle tekemäni vääryys oli siinä, että häntä rakastin. Minä olin valmis uhraamaan valtakuntani ja autuuteni hänen rakkautensa tähden. Mutta sittenkin on hän minut pettänyt eikä kukaan muu.
Ministeri
Majesteetti, minä olen lähettänyt ratsumiehiä ajamaan häntä takaa.