Nouse, kaunis neito! Tämä maa ei ole kyllin arvokas sinun jalkojesi koskettavaksi. Minkätähden polvistut maan tomuun? Ei ole olemassa mitään sellaista, mitä en sinulle lupaa.
Ila
Isäni on antanut minut sinulle. Minä pyydän itseäni sinulta takaisin. Sinulla on määrättömät rikkaudet ja rajattomat alueet — mene ja jätä minut maan tomuun! Eihän sinulta voi puuttua mitään.
Kuningas
Eikö tosiaankaan minulta voi puuttua mitään? Kuinka näyttäisinkään sinulle sydämeni? Missä ovat sen rikkaudet? Missä ovat sen alueet? Se on tyhjä. Kunhan en omistaisi valtakuntaa, vaan yksin sinut — Riistä silloin ensin henkeni, niinkuin sen riistät metsän villiltä kauriilta, jonka sydämen nuolesi puhkaisee —
Kuningas
Miksi niin, lapseni — miksi halveksit minua noin? Olenko sinulle ihan arvoton ja kelvoton? Minä olen voittanut kuningaskuntia aseitteni voimalla. Enkö saa toivoa pyytäen voittavani sydäntäsi?
Ila
Sydämeni ei ole minun. Minä olen sen antanut eräälle, joka kuukausia sitten lähti luotani luvaten tulla takaisin minua kohtaamaan vanhan metsämme siimekseen. Päivät kuluvat, minä odotan, ja metsän hiljaisuus käy yhä ahdistavammaksi. Jospa hän ei löydäkään minua palatessaan! Jospa hän lähtee pois iäksi, ja varjoisa metsä vartoo turhaan rakastavien kohtausta! Älä ota minua pois, kuningas! Jätä minut hänelle, joka lähti luotani luvaten minut jälleen kohdata!
Vikram