Hänen vihamiehensä soturit ovat hänen kintereillään — hän on hukassa.
Ila
Mutta etkö sinä ole hänen ystävänsä? Etkö tahdo häntä pelastaa? Voitko kuninkaana sietää, että kuningas on vaarassa? Eikö kunniasi käske sinua rientämään hänen avuksensa? Minä tiedän, että kaikki ihmiset olivat häneen kiintyneet. Mutta missä he ovatkaan nyt, hänen onnettomuutensa päivinä? Sinulla on suuri mahti, mutta mihin se kelpaa, ellet auta jaloa miestä? Voitko pysytellä loitolla? Näytä siis minulle tie — minä uhraan elämäni hänen puolestaan, minä yksin, heikko nainen.
Vikram
Rakasta häntä, rakasta häntä koko olemuksellasi! Rakasta häntä, joka on verrattoman sydämesi valtias! Minä olen kadottanut rakkauteni onnelan — suo minulle onni saada tehdä teidät onnellisiksi! — Minä en pyydä rakkauttasi. Kuivunut oksa ei voi toivoa kukkivansa lainatuin kukkasin. Luota minuun! Minä olen ystäväsi. Minä tuon hänet luoksesi.
Ila
Jalo kuningas! Minä kiitän sinua elämästäni ja taivaisesta onnestani.
Vikram
Mene ja pukeudu morsiuspukuusi! Minä alan soittaa toisia säveliä. (Ila poistuu.) Tämä sota käy ikävystyttäväksi. Mutta mauttomalta tuntuu rauhakin. Koditon pakolainen, sinä olet minua onnellisempi! Naisen rakkaus seuraa sinua kuin taivaan valvova katse, minne kulkusi suunnannetkin, muuttaen tappiosi riemulliseksi voitoksi ja onnettomuutesi rusohohteiseksi kuin päivänlaskun pilvet.
Devadatta tulee.