Ardžuna
Minä heräsin aamulla ja havaitsin unistani kirvonneen jalohelmen. Minulla ei ole lipasta, johon sen kätkisin, ei kuninkaankruunua, johon sen kiinnittäisin, ei vitjoja, joihin sen ripustaisin, ja kumminkaan en henno heittää sitä pois. Minun, kšatrijan, oikea käsivarsi pitelee sitä joutilain elein ja unhottaa varsinaiset velvollisuutensa.
Tšitra tulee.
Tšitra
Sano minulle, mitä ajattelet, herrani!
Ardžuna
Minun mieltäni askarruttavat nyt metsästyksen ajatukset. Katsohan, kuinka sade valuu virtoina ja pieksee kiivaasti kukkulanrinnettä. Pilvien tummat varjot lepäävät raskaina metsän yläpuolella, ja paisunut virta syöksyy nauraen ja ivaillen yli kaikkien esteiden kuin huoleton nuorukainen. Tällaisina sadepäivinä me viisi veljestä aina lähdimme Tšitrakan metsään pyydystämään villejä eläimiä. Ne olivat hilpeitä aikoja. Meidän sydämemme karkelivat jyrisevien pilvien lyödessä rumpua. Metsässä kajahtelivat riikinkukon huudot. Sateen loiske ja vesiputousten kohina esti arkaa kaurista kuulemasta askeliamme. Leopardien askelet näkyivät märässä maassa ja ilmaisivat niiden tyyssijat. Kun metsästyshuvi oli lopussa, me kotimatkalla haastoimme toisiamme kilpasille uidessamme vihaisten virtojen poikki. Levottomuus asuu mielessäni. Minä ikävöin metsästämään.
Tšitra
Surmaa sitä ennen se riista, jota nyt ajat. Oletko varma siitä, että se loihdittu kauris, jota nyt tavoittelet, on välttämättä saatava kiinni? Et, et vielä. Tuo villi otus väistää sinua kuin unennäkö, kun luulet sen kohta tavoittavasi. Katsohan, kuinka hurja sade ajaa takaa tuulta singoten sen jälkeen tuhat nuolta. Sittenkin tuuli liikkuu vapaana ja voittamattomana. Meidän jahtileikkimme on samanlainen, armaani! Sinä tavoittelet nopsajalkaista kauneuden henkeä heittäen häntä kohti kaikki peitsesi. Mutta tämä loihdittu kauris kiitää yhä vapaana ja koskemattomana.
Ardžuna