Palvelijatar
Mitä käskette, majesteetti?
Sudaršana
Näetkö nuo iloiset pojat, jotka laulavat ja kulkevat mango-puiden reunustamia lehtokujia ja puistikoita? Kutsu heidät tänne, tuo heidät luokseni; minä haluan kuunnella heidän lauluansa.
Palvelijatar menee ja palaa poikien keralla.
Tulkaa, te nuoren kevään elävät edustajat, aloittakaa juhlakulunne! Minun sieluni ja ruumiini on pelkkää laulua ja soittoa tänä yönä — mutta sanoin kuvaamaton sävelmä välttelee kieltäni; laulakaa te se minun puolestani!
Laulu
Minun suruni on suloinen tänä keväisenä yönä.
Minun tuskani soittaa lempeni kieliä ja laulaa hiljaa.
Näkyjä luo minun kaipaava katseeni; ne häipyvät
kuutamoon. Salometsien tuoksut ovat eksyneet unelmiini,
Korviini saapuu sanoja ja kuiskeita, mistä saapuneekaan,
Ja nilkkaini tiukuset värisevät ja soivat sydänsykkeeni tahtiin.
Sudaršana
Riittää, riittää, — minä en voi sietää enempää! Laulunne on täyttänyt silmäni kyynelillä…. Mielessäni elää haave, — ettei kaipaus voi milloinkaan saavuttaa esinettänsä — ettei sen tarvitse sitä milloinkaan saavuttaa. Mikä metsien lempeä erakko onkaan tuon laulun teille opettanut? Ah, kunpa silmäni saisivat nähdä hänet, jonka laulun korvani ovat kuulleet! Ah, kuinka toivonkaan — toivon voivani vaeltaa hurmioisena ja hellänä sydämen aarniometsässä! Rakkaat erakkolan pojat! Kuinka teidät palkitsen? Tämä kaulanauha on tehty vain jalokivistä, kovista kivistä —; sen kovuus teitä loukkaa — minulla ei ole mitään teidän kukkaseppeleihinne verrattavaa.