Nyt selviää, minkätähden kuninkaanne ei milloinkaan näyttäydy. Hänen juonenansa on monistua joka taholla — pelko saa hänet näkymään kaikkialla. Mutta minä väitän vieläkin, että kuninkaanne on pelkkää petosta alusta loppuun asti.

Suvarna

Mutta suvaitsetteko, teidän korkeutenne, päästää minut menemään?

Kantši

Minä en voi laskea sinua menemään — minulla on sinusta hieman hyötyä tässä jutussa.

Sotilas tulee.

Teidän korkeutenne, edellisten lisäksi ovat saapuneet vielä Virat,
Pantšal ja Vidarbha. He ovat leiriytyneet virran toiselle rannalle.

Poistuu.

Kantši

Aluksi meidän kaikkien tulee taistella yhdessä. Kunhan Kanja Kubdžasta on suoriuduttu, keksimme varmaan jonkin keinon päästäksemme tästä pulasta.