Minä en tiedä enää mitään jättämisestä. Sinä voit jäädä lähelleni, mutta et kumminkaan pääse koskaan minua lähelle.
Vasanti
Minä en ymmärrä sinua, taatto. Sanohan, eikö minulla ole suojaa koko maailmassa?
Sannjasi
Suojaa? Etkö tiedä, että tämä maailma on pohjaton kuilu? Tyhjyyden nielusta tuleva luotujen parvi etsii suojaa ja häviää jälleen olemattomuuden ammottavaan kitaan. Valheen haamut sinun ympärilläsi kaupittelevat harhakuviansa, ja heidän myymänsä ravinto on pelkkää varjoa. He vain pettelevät sinun nälkääsi eivätkä sitä tyydytä. Tule pois sieltä, lapseni, tule!
Vasanti
Mutta kuulehan, taatto, ihmiset näyttävät kovin onnellisilta tässä maailmassa. Emmekö voi katsella heitä tien vierestä?
Sannjasi
Ah, heillä ei ole oikeata oivallusta. He eivät näe, että tämä maailma on ikuista kuolemaa. — Se kuolee joka hetki kuolematta kumminkaan koskaan lopullisesti. — Ja me, tämän maailman olennot, käytämme hyväksemme kuolemaa, jotta voisimme elää.
Vasanti