63
Miksi kuiskit niin hiljaa korviini, oi Kuolema, minun Kuolemani?
Kun kukkaset putoavat illan suussa ja karjat palajavat omettoihinsa, hiivit hiljaa minun vierelleni ja puhut sanoja, joita en tajua.
Näinkö sinun täytyy etsiä ja saavuttaa minut uneliaan muminan ja kylmien suuteloiden oopiumilla, oi Kuolema, minun Kuolemani?
Eikö häitämme seuraa mitkään komeat juhlamenot?
Etkö tahdo kiinnittää seppeltä ruskeihin, kihariin kutreihisi?
Eikö ole ketään, joka kantaisi lippua sinun edessäsi ja eikö yö ole punaisten soihtujen loimosta valaistuva, oi Kuolema, minun Kuolemani?
Tule rauskuvine raakunkuorinesi, tule unettomassa yössä!
Pue minut karmosiinipunaiseen vaippaan, tartu käteeni ja ota minut!
Valmista valjakkosi kärsimättömästä tömistelevine hevosineen oveni eteen!