Hän on haihtunut epämääräisen sulouden pohjattomaan terheneen.
Hän ei vastannut kosketukseeni, lauluni eivät voineet häntä herättää.
Yöllä on myrskytuulen viesti vierinyt meille.
Morsiameni värisi ja nousi, hän tarttui käteeni ja tuli ulos.
Hänen hapsensa lentävät tuulessa, hänen huntunsa hulmuaa, hänen kukkakiehkuransa kahisee hänen povellaan.
Kuoleman henkäys on kutsunut hänet elämään.
Me seisomme silmä silmää, sydän sydäntä vasten, morsiameni ja minä.
65
Viheliäisten ja keltaisten riisivainioiden yli luovat syksyn varjot pilviään, joita nopsa-askelinen päivä ajelee. Mehiläiset unohtavat imeä hunajaansa; valon juovuttamina ne liehuvat ja surisevat kuin hullut
Sorsat joen saarissa hälisevät ilosta tyhjän takia.