Juuri näin puuhatessa tuli muuan taikatohtori kylästä täällä käymään, tuoden mukanaan kauniin, lihavan härän rauhanlahjaksi. Hän saatettiin Stanleyn telttaan, missä hänelle tarjottiin hyvin imelää kahvia ja muutamia imeliä korppuja; sitte sai hän lahjaksi viisitoista kankaanpalasta, kolmekymmentä kaularengasta ja messinkilankaa; täten palkittiin hänen härkänsä hinta nelinkertaisesti. Hyödyttömiä kapineita, niinkuin tyhjiä sardiinilaatikkoja, liemi- ja liharasioita sekä tyhjiä ruokapönttöjä lahjoitettiin myöskin hänelle, kun hän vaan pyysi niitä. Vihdoin pyysi hän Stanleytä rupeamaan "veriveljeksi", ja sen tekikin jälkimäinen niin järkähtämättömän vakavasti kuin pakana ainakin. Kun taikatohtori vihdoin oli lähtemäisillään ja näki väen juuri rupeavan härkää teurastamaan, pyysi hän saada sen sydämen. Hänen Hänen odottaessaan sitä, silmäili hän ja toverinsa ahneesti leirissä olevia kuivamaan ripustettuja vaatepalaisia.
Puoli tuntia taikatohtorin lähdöstä, kun joukko wangwanoita oli viljaa ostamassa ja toisia oli mennyt metsään polttopuita hakemaan, kuului sotahuutoja. Näitä ei juuri tärkeinä pidetty; luultiin vain kehoitukseksi sotaan naapureja vastaan. Vaan kun nämä omituiset sotahuudot "hehuu-a hehuu" kuuluivat lähenevän, kokosi Stanley pienen joukon leirin korkeimmalle paikalle ja näki pian suuren joukon, keihäillä, joutsilla, nuolilla ja kilvillä varustettuja maan-asukkaita noin kolmensadan jalan päässä eräällä toisella pienellä kukkulalla leirin ulkopuolella.
Kaksi aseetonta miestä lähetettiin heidän luokseen kysymään mitä he tarkoittivat.
He sanoivat silloin, että muuan wangwana oli varastanut maitoa ja että he sentähden aikoivat "tehdä sotaa" muukalaisia vastaan. Stanleyn onnistui kuitenkin lepyttää heidät, mutta juurikuin joukko oli rauhallisesti hajautumaisillaan, hyökkäsi toinen miesvoipa joukko pohjoisesta, ja kiivas keskustelu syntyi kumpaistenkin neekerijoukkojen välillä, joista äskentulleet näyttivät innokkaasti haluavan sotaa.
Keskustelun kestäessä tuli toinen Stanleyn miehistä juosten. Oikeanpuolisen kyynärpään lähellä oli vielä värisevä keihäs ja pieni naarmu, jonka ohilentävä keihäs oli tehnyt, näkyi hänen vasemmassa kyljessään. Nuijan tekemän kauhean haavan pohjasta näkyi hänen otsaluunsa. Hän kertoi veljensä makaavan kuolleena metsässä länteenpäin leiristä.
Stanley käski nyt Frank Pocockia jakamaan kaikessa hiljaisuudessa joka miehelle kaksikymmentä kannosta ampumatarpeita ja järjestämään väen portin kummallekin puolen, jos viholliset yrittäisivät hyökätä.
Kovasti hälisevä joukko huusi, että olisi paras tapella "arkojen wangwanoiden ja valkoisten miesten kanssa, jotka varmaankin olivat vaan naisia".
He järjestyivät äkkiä, huusivat kova-äänisesti sotahuutonsa, virittivät joutsensa ja ampuivat ensimäiset nuolensa. Mutta kun eivät huomanneet mitään elonmerkkiä leirissä, luulivat he kaiketi Stanleyn miehiä puolikuolleiksi pelosta ja lähestyivät niin rohkeasti, etteivät enää olleet sadankaan jalan päässä. Stanley käski nyt miehiään hyökkäämään, ja hyökkäyksensä kovuudella karkoittivat he villit, ampumatta yhtään laukausta.
Villit, jotka eivät käsittäneet tätä erinomaista kärsivällisyyttä, hyökkäsivät vielä kerran ja ampuivat nuolensa. Silloin käski Stanley hyökkäämään täydellä toella. Koko tunnin ajan vilkkaasti tapeltua ajettiin villit pakoon.
Sillaikaa tekivät Frank ja kuusikymmentä kirveillä varustettua miestä lujaa vallitusta ja wangwanoiden palattua käskettiin heitä rakentamaan ampukoria leirin kaikkiin kulmiin. Myöskin raivattiin leirin ympäristö 600 jalan laajalta. Yön tullessa oli leiri turvassa ja suojeltavissa. Stanleyllä oli ainoastaan seitsemänkymmentä sotakelpoista miestä, sillä kaikki muut olivat sairaita, pelästyneitä kantajia, vaimoja, aasinkuljettajapoikia ja lapsia. Muissakin suhteissa oli tila tuskallinen. Kuukauden paaston jälkeen ei heillä vielä nytkään ollut muuta syötävää, kuin muutamia kourallisia maissia päivässä.