Seuraavana päivänä saatiin vastaukseksi, että maan-asukkaat eivät olleet tottuneet muukalaisiin, eivät pitäneet siitä että niitä tuli maahan, että Stanleyn sanat kyllä olivat hyviä, mutta että he kuitenkin olivat vakuutettuja siitä, että hänen aikeensa olivat pahoja; hänen täytyi sen vuoksi olla valmiina heidän kanssansa taistelemaan seuraavana päivänä.
Tämän vastauksen toi noin 300 maan-asukasta, ja sittenkun he olivat toimittaneet asiansa, vetääntyivät he takaisin.
Tämä sodanjulistus peljästytti Ugandalais-päälliköitä; alemmat päälliköt ja Mtesan henkivartiat tulivat varsinkin rauhattomiksi, ja myrskyinen kokous pidettiin, jossa he käyttivät kaiken kaunopuhelijaisuutensa saadakseen Stanleyn kääntymään takaisin, johon mielipiteesen myöskin Sambuzi yhtyi.
Stanley koetti kaikkia keinoja saadaksensa heitä pysähtymään, mutta kun tämä näytti mahdottomalta, päätti hän mukaantua pakkoon ja kääntyä takaisin, sillä Sambuzi oli taipumaton.
Muutamia päiviä myöhemmin, kun matkue levähti, lähetti Stanley kirjeen Mtesalle, jossa hän ilmoitti hänelle Sambuzin ei laisinkaan tehneen sitä, mitä hän oli luvannut ja että hän sitä paitsi oli varastanut kolme säkkiä helmiä.
Kun Mtesa sai kirjeen, hämmästyi hän, tuli häpeään ja raivoon. Kirjeentuojan täytyi kovalla äänellä kertoa kaikki, mitä oli tapahtunut Sambuzin ja Stanleyn välillä. Mtesa ja hänen päällikkönsä kuuntelivat tarkkaavaisesti ja kertomusta keskeytti keisari usein kiivailla huudahduksilla ja uhkaavilla sanoilla.
Sen jälkeen lausui Mtesa:
"Te näette nyt, kuinka minun kansani saattaa minut häpeään. Tämä on kolmas kerta kun he ovat saaneet minun rikkomaan lupaukseni valkoisille miehille. Mutta Sunaan, minun isäni haudan nimessä (voimakas vala Ugandassa) minä olen opettava Sambuzille ja teille kaikille, ett'ette te saa rankaisematta pitää pilkkananne kabakia! Stamlee tuli tälle järvelle yhtä paljo minun etuni vuoksi kuin omansakin, mutta te näette nyt, kuinka minun aikomukseni saattaa mitättömiksi tuommoinen alhainen orja kuin Sambuzi, joka uskaltaa esiintyä mahtavampana kuin minä itse vieraani edessä. Koska minä tohdin olla niin epäkohtelias vieraalleni, kuin tämä mies on ollut Stamleelle? Sinä", sanoi hän kiukkuisena henkivartiostonsa päällikölle, "ota mukaasi sotaväkeä, valloita Sambuzin maa ja tuo hänet vangittuna minun luokseni. Sinä, Dallington", sanoi hän sitten lähetysoppilaalle, joka oli jätetty hänen hoiviinsa, "rupea kirjoittamaan kirjettä Stamleelle. Pyydä häntä tulemaan Katongaan vielä kerran, jolloin me 60,000:lla, ei, 100,000:lla miehellä viemme hänet Muta Nzigeesen ja viivymme siellä siksi, kunnes hän on saanut työnsä päättymään. Sano hänelle, että jos nämäkin väistyvät, saa hän itse, millä tavalla tahtoo, rangaista jokaista päällikköä, joka kääntyy takaisin Ugandaan."
Kauan ja tyynesti mietittyään katsoi Stanley kumminkin, ettei ollut viisasta tuhlata aikaa tällä tavalla; sitä paitsi olisi niin järjestämätön joukko vaikea pitää kurissa ja tuottaisi epäilemättä onnettomuutta matkueelle, joka nyt myöskin oli liian kaukana Muta Nzigeestä. Hän kirjoitti tästä päätöksestään Mtesalle ja lopetti kirjeen monilla kiitoksilla hänen ystävällisyydestään ja sydämellisillä jäähyväisillä.
Vastaisen varaksi päätti Stanley, näiden vastoinkäymisten varoittamana, olla enää riippumatta jonkun muun miehen juonista, voimasta tai suosiosta.