Liikuttavia muistomerkkiä watutain julmuudesta ja hävittävistä hyökkäyksistä näkyi siellä täällä ja muinoin väkirikas maa näytti olevan tulemaisillaan alkuperäiseen muotoonsa, tyhjäksi erämaaksi.
Päivällisaikaan Toukokuun 27 p. näkyi Tanganikan kirkkaat laineet ja iltapuoleen saapui matkue Ujijin kylään.
Ujijin kylä.
Se uljas, Englannissa rakennettu vene, joka oli tehnyt tuttavuutta kaikkien poukamain ja lahtien kanssa Viktoria-järvellä, jonka voimakkaat miehet olivat kantaneet tasankojen ja Unyoron rotkoteiden kautta, jonka etukeula oli tunkeutunut Aleksandra-Niilin papyrus-kaislistoon, joka iloisesti oli keinunut Karagween tummilla järvillä, joka oli kulkenut pitkin tulvillaan olevia tasankoja ja krokotiileistä viliseviä virtoja, ui nyt vihdoin Tanganikan tummansinisessä vedessä.
Sen oli nyt seurattava niitä vuoriryhmiä, jotka sulkevat järven, keksiäkseen sitä aukkoa, joka laskee tai jonka luullaan laskevan ulos sitä ylenmääräistä jokivettä, joka jo hämäristä, ammoisista ajoista saakka kaikilta puolin on laskenut Tanganikaan.
Sillä oli myöskin seuralainen, jykeä, hidas mutta luotettava toveri, kanootti, koverrettu mahdottoman suuresta puusta.
Purjeet levitettiin veneessä ja kanootissa ja keula käännettiin pitkin rantaa eteläänpäin.
20 p. näkivät he hyvin suuren kylän. Kun he täysin purjein lähestyivät sen rantoja, kummastelivat he suuresti sitä hiljaisuutta, joka vallitsi kaikkialla.
Oppaat sanoivat ainoastaan viisi viikkoa sitten olleensa täällä ja tehneensä kauppaa päällikön kanssa, eikä voivansa ymmärtää että, vaikka kaksi venettä täysin purjein ehdottomasti täytyi herättää maan-asukasten huomiota, väkeä ei näyttäytynyt rannalla.