Ensiksi se laajentaa sydämen kammioissa olevaa verta; sen johdosta tämä veri, joka tarvitsee suurempaa tilaa, syöksyy oikeasta kammiosta keuhkovaltimoon ja vasemmasta kammiosta aortaan. Niinpian kuin tämä laajeneminen lakkaa, juoksee heti uutta verta alemmasta onttolaskimosta oikeaan sydänkammioon ja keuhkolaskimosta vasempaan, sillä jokaisen näiden neljän ontelon aukkojen laitaan on kiinnitettyinä iholämsät, jotka sallivat veren virrata sisälle sydämeen ainoastaan kahdesta aukosta ja virrata ulos ainoastaan toisesta kahdesta. Sydämeen virrannut uusi veri harvenee heti, kuten edellinenkin, ja niin syntyy sydämen ja suonien tykytys, joka toistuu yhtä usein kuin uutta verta virtaa sydämeen. Se aikaansaa myös verenliikkeen ja panee veren lakkaamatta ja nopeasti kiertämään kaikkia valtimoja ja laskimoja. Täten veri siirtää sydämestä saamansa lämmön kaikkiin muihin ruumiinosiin ja ravitsee niitä.
10. Miten elonhengekkeet syntyvät aivoissa.
Edellämainittua tärkeämpää, on, että sydänlämmön harventaman veren nopeimmin liikkuvat ja hienoimmat osaset lakkaamatta suurilukuisina rientävät aivo-onteloihin. Ne kääntyvät juuri sinne, eivätkä muuanne, koska kaikki sydämestä päävaltimoa pitkin lähtevä veri suoraa päätä kulkee aivoja kohti; ja koska ei kaikki veri, väylien ahtauden takia, pääse sinne, niin ne veren osat, jotka ovat keveimmin liikkuvat ja hienoimmat, yksin pääsevät aivoihin perille, muun veren hajaantuessa ruumiin eri osiin. Nämät veren hienoimmat osaset ovat juuri elonhengekkeet, eikä niiden tarvitse ollenkaan muuttua aivoissa muuten, kuin eroamalla veren karkeammista osista. Sillä vaikka kutsun veren hienoimpia osasia hengekkeiksi, eivät ne kuitenkaan ole muuta kuin pieniä kappaleita, joilla vain on se ominaisuus, että ne ovat hyvin pieniä sekä liikkuvat hyvin nopeasti, kuten soihdusta lähtevät liekin osaset. Ne eivät siis viivy missään paikassa, ja mikäli niitä joutuu aivo-onteloihin, sikäli niitä poistuu aivohuokosista, joista ne joutuvat hermoihin ja sieltä lihaksiin. Täten ne synnyttävät kaikki mahdolliset ruumiinliikkeet.
11. Miten lihaksien liikkeet tapahtuvat.
Kuten on mainittu, syntyy jäsenten liike siten, että toiset lihakset supistuvat ja niiden vastalihakset laajenevat. Ja ainoa syy siihen, että toinen lihas supistuu, eikä toinen, on se, että siihen aivoista tulee vaikkapa hiukankin enemmän elonhengekkeitä kuin toiseen. Tosin eivät aivoista välittömästi tulleet hengekkeet yksin jaksa panna lihaksia liikkeelle, vaan ne vaikuttavat molemmissa lihaksissa ennestään oleviin hengekkeisiin sen, että toisen lihaksen hengekkeet kaikki äkkiä siirtyvät toiseen. Siten se lihas, josta hengekkeet ovat lähteneet, laajenee ja muuttuu hervottomaksi, ja se, joka on täyttynyt hengekkeillä, pullistuu nopeasti ja vetää luokseen sen jäsenen, jossa se on kiinni. Tämän saatamme helposti käsittää, kun otamme huomioon, että aivoista lakkaamatta lähtee ainoastaan varsin pieni joukko elonhengekkeitä kuhunkin lihakseen, mutta että jokaisessa lihaksessa itsessään alati on paljous muita hengekkeitä, jotka liikkuvat hyvin nopeasti, välistä vain pyörien paikallaan samassa lihaksessa, kun eivät kohtaa aukkoja, joista pääsisivät pois. Toiste ne taas siirtyvät vastalihakseen, kun siihen johtavat pienet reiät aukeavat, joista hengekkeet pääsevät kulkemaan. Nämät aukot ovat niin laaditut, että, jos aivoista lähteneistä hengekkeistä toiseen lihakseen siirtyvät hengekkeet ovat voimakkaammat kuin toiseen siirtyvät, vaikkapa vähässäkin määrässä, nämät hengekkeet avaavat kaikki ne aukot, joista jälkimäisen lihaksen hengekkeet pääsevät edelliseen, sekä sulkevat kaikki ne aukot, joista edellisen lihaksen hengekkeet pääsevät jälkimäiseen. Täten kaikki molemmissa lihaksissa olevat elonhengekkeet joutuvat hyvin nopeasti toiseen lihakseen, jonka ne pullistavat ja lyhentävät, sillävälin kuin vastalihas venyy ja herpoaa.
12. Kuinka ulkoesineet vaikuttavat aistimiin.
Tässä on vielä otettava selville, miksi elonhengekkeet eivät aina samalla tavalla virtaa aivoista lihaksiin ja miksi niitä välistä tulee toiseen lihakseen enemmän kuin toiseen. Yksi syy on sielun toiminta, kuten myöhemmin olen osottava. Sitäpaitsi on kaksi muuta syytä, jotka yksistään johtuvat ruumiista, ja jotka tulee ottaa huomioon. Ensimäinen niistä piilee niiden liikkeiden erilaisuudessa, jotka ulkoesineet herättävät aistimissa, josta seikasta olen laajasti puhunut Dioptriikissä. Mutta jotta niiden, jotka lukevat tätä teosta, ei tarvitsisi tähän kohtaan perehtyäkseen lukea muita teoksia, tahdon tässä toistaa, että hermoissa saattaa huomata kolme eri osaa, nimittäin ensiksi ytimen eli sisäisen aineen, joka hienojen säikeiden muodossa lähtee aivoista, joista se saa alkunsa, ulottuen jäsenten päihin saakka, joihin nämät säikeet ovat kiinnittyneinä. Toiseksi niissä huomataan kesi, joka ympäröi ydintä, ja joka on yhteydessä aivokeden kanssa sekä muodostaa ohuita putkia, joiden sisällä hermosäikeet ovat; kolmanneksi vihdoin elonhengekkeet, jotka, kulkien näitä putkia myöten aivoista lihaksiin, vaikuttavat sen, että mainitut säikeet ovat vallan vapaina ja jännitettyinä. Kun, näin ollen, pieninkin seikka panee sen ruumiinosan liikkeelle, johon hermo päättyy, niin liikkuu myöskin se aivojen kohta, josta mainittu hermo lähtee, samoin kuin nuoran toinen pää liikkuu, toisesta vedettäessä.
13. Ulkoesineiden vaikutus saattaa eri tavalla johtaa elonhengekkeitä lihaksiin.
Dioptriikissä olen myöskin osottanut, kuinka ainoastaan senkautta voimme nähdä esineitä, että ne läpikuultavien kappaleiden avulla, jotka ovat niiden ja meidän välillä, panevat väräjämään hienot silmiemme pohjalla olevat näköhermot ja samalla ne aivojen kohdat, joista nämät hermot lähtevät. Nämät värähtelevät eri tavoin ja sen mukaan näemme erilaisuutta esineissä. Silmissä syntyvät hermosäikeet eivät välittömästi kuvaile sielulle esineitä, vaan sen tekevät aivosolujen liikkeet. Tämän esimerkin avulla käsitämme helposti, mitenkä äänet, hajut, maut, lämpö, kipu, nälkä, jano ja yleensä kaikki aistimuksiemme esineet kuin myös sisäiset halumme aikaansaavat hermojen liikettä, joka niitä myöten siirtyy aivoihin. Paitsi että nämät aivosolujen eri liikkeet herättävät sielussamme eri tunteita, saattavat ne ilman sielun vaikutustakin aikaansaada sen, että elonhengekkeet pikemmin kulkevat toiseen lihakseen kuin toiseen, ja täten liikuttaa jäseniämme, kuten tässä aion esimerkillä osottaa. Jos joku nopeasti työntää kättänsä silmiämme kohti, ikäänkuin aikoen lyödä, on meidän vaikea olla sulkematta silmiä, vaikka tiedämme, että hän on ystävämme ja tekee tuon vain pilalla, eikä suinkaan aio meitä vahingottaa. Tämä osottaa, ett'eivät silmämme sulkeudu sielumme vaikutuksesta, koska tuo silmien ummistaminen tapahtuu vasten tahtoamme, jonka ilmaukset ovat sielun ainoa tai ainakin pääasiallinen toiminta, vaan että ne sulkeutuvat sentähden, että ruumiimme koneisto on siten laadittu, että käden liike silmiämme kohti herättää toisen kiihotuksen aivoissamme, jotka lähettävät elonhengekkeitä silmäluomiamme sulkeviin lihaksiin.
14. Elonhengekkeiden erilaisuus saattaa myös muuttaa niiden kulun.