44. Jokainen tahdonilmaus on yhdistynyt johonkin rauhasen liikkeeseen, mutta taitavuuden ja tottumuksen avulla saattavat tahdonilmaukset liittyä muihinkin liikkeisiin.
Tahto ei aina ole liikkeidemme alkuvaikutin eikä yleensä sellaisen seikan vaikuttaja, josta liike seuraa. Tässä näet on vaihtelevaisuutta sen mukaan kuin luonto tai tottumus eri tavalla on yhdistänyt jokaisen rauhasen liikkeen jokaiseen ajatukseen. Jos esim. tahdomme asettaa silmämme tarkastamaan kaukaista esinettä, niin tahto laajentaa silmäterää, ja jos rupeamme katselemaan läheistä esinettä, niin tahto supistaa silmäterää. Mutta jos vain tahdomme laajentaa silmäterää, emme voi sitä tehdä, vaikka kuinka tahtoisimme, koska luonto ei ole yhdistänyt sitä rauhasen liikettä, joka siirtää elonhengekkeitä näköhermoihin silmäterän laajentamista tai supistamista varten, sellaiseen tahdontoimintaan, joka yksistään aikaansaisi nämät muutokset silmäterän ko'ossa, vaan siihen tahdontoimintaan, jonka seurauksena on kaukaisen tai läheisen esineen tarkastaminen. Ja jos me puhuessamme ajattelemme ainoastaan sitä, mitä aiomme sanoa, liikkuvat kielemme ja huulemme paljoa nopeammin ja paremmin, kuin jos tuumisimme, miten liikuttaisimme niitä kaikilla niillä eri tavoilla, jotka ovat välttämättömät sanojen synnyttämiseksi. Sillä oppiessamme puhumaan on se sielun toiminta, joka rauhasen välityksellä voi liikuttaa kieltä ja huulia, tottumuksen kautta yhdistynyt niiden sanojen merkitykseen, jotka ovat näiden liikkeiden seurauksena, eikä itse liikkeisiin.
45. Sielun vaikutusvoimasta eri mielenliikutuksien suhteen.
Tahtomme voima ei voi välittömästi herättää eikä lakkauttaa mielenliikutuksiamme; mutta tahto voi tehdä sen välillisesti kiintyen mielteisiin niistä esineistä, jotka tavallisesti liittyvät tavoittelemiimme mielenliikutuksiin ja jotka ovat vastakkaiset niille mielenliikutuksille, jotka haluamme poistaa. Ei siis uskaliaisuuden herättämiseksi ja pelon poistamiseksi pelkkä tahtominen riitä, vaan meidän tulee kiinnittää tarkkaavaisuutemme niihin perusteihin, seikkoihin tai esimerkkeihin, jotka osottavat, ett'ei vaara ole suuri; tai siihen, että puolustus on parempi kuin pako, tai myöskin siihen seikkaan, että voitosta seuraa mainetta ja iloa, kun sitävastoin pako tuottaa pelkkää harmia ja häpeää, tai muuhun senkaltaiseen.
46. Miksi sielu ei täydellisesti hallitse mielenliikutuksia.
Erityinen syy estää sielua nopeasti muuttamasta tai ehkäisemästä mielenliikutuksia, jonka tähden ylläolevassa määrityksessä sanoin, että erityiset elonhengekkeiden liikkeet synnyttävät, ylläpitävät ja vahvistavat mielenliikutuksia. Tämä syy on se, että melkein kaikkia mielenliikutuksia seuraa sydämessä ja siis myöskin koko veressä ja elonhengekkeissä tapahtuva kiihotus. Sentähden mielenliikutukset, tämän kiihotuksen kestäessä, pysyvät tajunnassamme, samoin kuin aistimien esineet, niin kauan kuin ne vaikuttavat aistimiimme. Sielu tosin, kiinnittäessään huomionsa hyvin tarkkaavaisesti toiseen seikkaan, voi olla kuulematta pientä melua tai tuntematta pientä kipua. Mutta se ei samalla tavoin voi olla kuulematta ukkosen jyrinää tai tuntematta tulen polttoa kädessä. Samoin sielu saattaa voittaa heikot mielenliikutukset, vaan ei kiivaimpia ja voimakkaimpia. Tämä voi tapahtua vasta veren ja elonhengekkeiden kiihotuksen tyynnyttyä. Ainoa seikka, jonka tahto voi aikaansaada tämän kiihotustilan vallitessa, on sen vaikutuksien vastustaminen ja useiden sen herättämien ruumiinliikkeiden ehkäiseminen. Jos esim. vihastus panee kohottamaan kättä lyöntiä varten, saattaa tahto tavallisesti sitä pidättää, ja jos pelko panee jonkun pakenemaan, saattaa tahto hänet pysäyttää, j. n. e.
47. Niistä taisteluista, joiden tavallisesti kuvitellaan tapahtuvan sielun alhaisemman ja korkeamman puolen välillä.
Ainoastaan niiden liikkeiden vastakkaisuudesta, joita ruumis elonhengekkeiden ja sielu tahtonsa avulla samaan aikaan koettavat rauhasessa aikaansaada, syntyvät kaikki ne taistelut, joiden tavallisesti ajatellaan vallitsevan sielun alhaisemman eli aistillisen ja korkeamman eli järjellisen puolen välillä, tai toisin sanoen luonnollisten halujen ja tahdon välillä. Sillä meissä on ainoastaan yksi sielu, eikä siinä ole eri osia; aistillinen ja järjellinen puoli ovat olemassa samassa sielussa, ja halut ovat myös tahdonilmauksia. Se väärä kanta, joka vertaa näitä kahta sielunpuolta kahteen eri henkilöön, jotka tavallisesti vastustavat toisiaan, johtuu siitä, ettei ole tarpeeksi erotettu sielun toimituksia ruumiin toimituksista, joihin jälkimäisiin kaikki, mitä meissä on järjelle vastaista, kuuluu. Taistelua on siis vain siinä, että sielu voi työntää aivojen keskellä olevaa pientä rauhasta toiseen suuntaan ja elonhengekkeet, jotka ovat aineellista laatua, kuten yllä olen sanonut, taaskin toiseen suuntaan. Näin ollen sattuu usein, että nämät liikkeet ovat päinvastaiset, ja että voimakkaampi liike estää heikompaa vaikuttamasta. Rauhasella on näet kahdenlaisia elonhengekkeiden vaikuttamia liikkeitä. Toiset näistä johtavat sieluun niitä vaikutuksia, jotka ulkoesineet ovat synnyttäneet aistimissa tai ne aivoissa olevat mielikuvat, jotka eivät pane tahtoa mihinkään toimintaan. Toiset taas, nimittäin ne hengekkeiden liikkeet, jotka herättävät mielenliikutuksia ja niiden aiheuttamia ruumiinliikkeitä, kiihottavat jossakin määrin tahdontoimintaa. Edelliset liikkeet tosin usein ehkäisevät sielun toimintaa, tai ehkäistään puolestaan sielun toiminnan vaikutuksesta; mutta koska nämät kaksi toimintaa eivät ole toisilleen suorastaan vastakkaisia, ei siitä synny taistelua. Ainoastaan jälkimäisten liikkeiden ja niille vastakkaisen tahdon välillä on olemassa taistelua; esim. sen ponnistuksen välillä jolla elonhengekkeet vaikuttavat rauhaseen herättääkseen sielussa jonkun halun, ja sen voiman, jolla sielu saattaa vastustaa tätä halua ja hyljätä sen. Tämä taistelu syntyy etupäässä siitä, ett'ei tahto suorastaan voi herättää mielenliikutuksia, ja että sen, kuten olen sanonut, täytyy turvautua taitavuuteensa ja tarkastaa useita seikkoja perätysten. Saattaa sattua niin, että joku näistä seikoista hetkeksi voi muuttaa elonhengekkeiden kulun, mutta ett'ei seuraava voikaan sitä tehdä, josta on seurauksena, että elonhengekkeet kulkevat taas entiseen suuntaansa, koska hermojen, sydämen ja veren tila tämän kautta ei ole edellisestään muuttunut. Tämän johdosta sielu melkein samaan aikaan tuntee haluavansa ja pakenevansa samaa seikkaa, ja siitä on syntynyt se luulo, että sielussa on kaksi keskenään ristiriitaista voimaa. Sellaista taistelua huomaamme myös jossakin määrin silloin, kun sama seikka herättää sielussa jonkun mielenliikutuksen ja ruumiissa vastaavia liikkeitä, joita sielu ei aiheuta, vaan jotka se pysäyttää tai joita se koettaa pysäyttää heti huomattuaan ne. Tämän havaitsemme silloin, kun pelon tunne siirtää elonhengekkeitä niihin lihaksiin, jotka panevat jalat liikkumaan pakoa varten ja kun rohkeutta tavoitteleva tahto pysäyttää ne.
48. Mistä sielujen voima ja heikkous tunnetaan ja mihin kaikista heikkoluonteisinten onnettomuus perustuu.
Näiden taistelujen menestyksestä saattaa jokainen tuntea sielunsa voiman ja heikkouden. Epäilemättä niillä ihmisillä, joiden tahto sangen helposti voittaa mielenliikutukset ja ehkäisee niiden synnyttämät ruumiinliikkeet, on voimakkaimmat sielut. On toisia, jotka eivät voi kokea tätä voimaa, koska eivät koskaan anna tahdon taistella omilla aseillaan, vaan ainoastaan niillä aseilla, jotka se saa muutamista mielenliikutuksista, joiden avulla saattaa vastustaa toisia mielenliikutuksia. Tarkoitan tahdon omilla aseilla niitä lujia ja varmoja vakaumuksia hyvästä ja pahasta, joiden mukaan tahtova yksilö on päättänyt järjestää elämänsä. Kaikista sieluista heikoimmat ovat ne, joiden tahto ei taivu noudattamaan määrättyjä vakaumuksia, vaan jotka lakkaamatta antautuvat hetken mielenliikutuksien valtoihin. Koska nämät usein ovat toisilleen ristiriitaiset, valtaavat ne heikon henkilön, pakottaen tahdon alistumaan milloin toiseen, milloin taas toiseen mielenliikutukseen, ja herättäen sielussa sisällistä taistelua saattavat sen mitä surkuteltavimpaan tilaan. Jos siis esim. pelonalainen sielu kuvittelee kuolemaa äärettömän suureksi onnettomuudeksi, jota vain paon kautta voi välttää, niin kunniantunto toiselta puolen pitää sellaisen paon tuottamaa häpeää vielä suurempana onnettomuutena. Nämät molemmat mielenliikutukset saattavat tahdon harhailemaan eri suuntiin, ja seuraten milloin toista, milloin toista, on tahto alituisen ristiriitaisen kamppauksen alaisena ja tekee siten sielun orjalliseksi ja onnettomaksi.