Ei ole tarpeellista erottaa yhtä monta rakkauden lajia, kuin on erilaisia rakkauden esineitä. Sillä vaikka esim. ne mielenliikutukset, joita kunnianhimoinen henkilö tuntee tavoitellessaan kunniaa, saituri himotessaan rahaa, juoppo himotessaan viiniä, rivo mies tahtoessaan häväistä naista, kunnon mies ystäväänsä tai lemmittyänsä kohtaan, ja hyvä isä lapsiaan kohtaan, suuresti eroavat toisistaan, ovat ne toistensa kaltaiset siinä, että ne sisältävät rakkautta. Neljässä ensimäisessä on rakkautta vain siinä suhteessa, että rakastetaan mielenliikutuksien esineen saavuttamista, eikä itse esinettä, jota kohtaan tunnetaan ainoastaan himoa, johon on sekaantunut muita erityisiä mielenliikutuksia. Sitävastoin hyvän isän tuntema rakkaus lapsiinsa on niin puhdas, ett'ei hän halua heiltä mitään eikä tahdo omistaa heitä toisin kuin hän heidät omistaa, eikä olla liittynyt heihin läheisemmin kuin hän on. Hän pitää heitä toisena »minänään» ja tavoittelee heidän menestystään yhtä hartaasti kuin omaansa, jopa hartaamminkin; sillä hän kuvittelee yhdessä heidän kanssaan muodostavansa kokonaisuuden, jonka paras osa hän itse ei ole, ja senvuoksi hän usein uhraa omat etunsa heidän eduilleen, eikä edes pelkää perikatoa, jos heidän pelastuksensa on kysymyksessä. Kunnon miesten kiintymys ystäviinsä on tämän kaltainen, vaikka se harvoin on niin täydellinen; heidän kiintymyksensä lemmittyyn on myös suuresti senkaltainen, vaikka se myös on vähän sukua toiselle mainitsemalleni rakkauden lajille.
83. Yksinkertaisen kiintymyksen, ystävyyden ja hartaudellisen kiintymyksen erotus.
Suuremmalla syyllä saattaa mielestäni erottaa rakkauden eri lajit sen mukaan, missä määrin pidämme rakkautemme esineestä itseemme verrattuna. Jos pidämme rakkautemme esineestä vähemmän kuin itsestämme, tunnemme sitä kohtaan yksinkertaista kiintymystä; jos pidämme siitä yhtä paljon kuin itsestämme, syntyy ystävyys; jos pidämme siitä enemmän, saattaa täten syntynyttä mielenliikutusta kutsua hartaudelliseksi kiintymykseksi. Voimme siis olla kiintyneet johonkin kukkaan, lintuun tai hevoseen; mutta ainoastaan se, jolla on hyvin omituinen mieli, saattaa tuntea ystävyyttä muita kuin ihmisiä kohtaan. Ihminen näet on siihen määrään tämän mielenliikutuksen esine, ett'ei ole niin epätäydellistä ihmistä, joka ei voisi saavuttaa täydellistä ystävyyttä sellaisen henkilön puolelta, josta hän pitää, ja jolla todella on ylevä ja jalo luonne, kuten myöhemmin pykälissä 144 ja 146 osotetaan. Mitä hartaudelliseen kiintymykseen tulee, niin sen pääesine epäilemättä on ylin jumaluus, jota kohtaan meillä välttämättömästi on hartaat tunteet, jos tunnemme sitä niinkuin meidän tulee. Mutta saatamme myös olla hartaudellisesti kiintyneet ruhtinaaseemme, maahamme, kotikaupunkiimme, jopa yksityiseen henkilöön, jos kunnioitamme häntä paljon enemmän kuin itseämme. Näiden kolmen rakkauden lajin erotus selviää etupäässä niiden vaikutuksista. Kokiessamme itsessämme kutakin näistä rakkauden lajeista, pidämme itseämme liittyneenä rakkautemme esineeseen, mutta olemme aina valmiit uhraamaan tuon kokonaisuuden vähemmänarvoisen osan pelastaaksemme toisen. Tuntiessamme siis yksinkertaista kiintymystä, pidämme aina itseämme etevämpänä kiintymyksemme esinettä; hartaudellisen kiintymyksen valtaamina päinvastoin pidämme tämän kiintymyksen esinettä siihen määrään itseämme ylevämpänä, ett'emme pelkää edes kuolemaa jos voimme sen pelastaa. Tästä on usein nähty esimerkkejä niissä, jotka ovat antautuneet alttiiksi varmalle kuolemalle puolustaakseen ruhtinastaan tai kotikaupunkiaan, jopa välistä yksityisiä henkilöitä, joihin ovat olleet hartaasti kiintyneet.
84. Vihan lajeja ei ole niin monta kuin rakkauden lajeja.
Vaikka viha on rakkauden vastakohta, ei siinä voida havaita yhtä monta lajia, koska emme huomaa niin suurta erilaisuutta siinä pahassa, jota vapaaehtoisesti pakenemme, kuin siinä hyvässä, jota tavoittelemme.
85. Mieltymyksestä ja kammosta.
En voi havaita muuta kuin yhden huomattavan seikan, joka erottaa nämät kaksi mielenliikutusta toisistaan. Se on löydettävissä siitä, että rakkauden ja vihan esineet saattavat johtua tajuntaan joko ulkonaisten tai sisäisten aistien ja järjen toiminnan kautta. Sillä kutsumme yleensä hyväksi tai pahaksi sitä, mitä sisäinen aistimme tai järkemme arvostelee soveliaaksi tai vahingolliseksi luonnollemme. Kauniiksi tai rumaksi kutsumme sitä, minkä ulkonaiset aistimemme sellaisiksi meille kuvaavat; tärkein aisti tässä suhteessa on näköaisti. Täten syntyy kaksi eri rakkauden lajia, nimittäin rakkaus hyviin ja rakkaus kauniisiin seikkoihin, jota jälkimmäistä saatamme kutsua mieltymykseksi, jott'ei sitä sekoitettaisi toiseen, eikä himoon, jota usein kutsutaan rakkaudeksi. Näin syntyy myöskin kaksi vihan lajia, joista toinen kohdistuu kehnoihin seikkoihin, toinen rumiin; jälkimäistä saatamme erotukseksi kutsua kammoksi tai vastenmielisyydeksi. Omituisinta tässä on se, että nämät kaksi mielenliikutusta, mieltymys ja kammo, tavallisesti ovat voimakkaammat kuin muut rakkauden tai vihan lajit, koska se, minkä aistimukset johtavat sieluun, kiihottaa sitä voimakkaammin kuin se, minkä järki siinä herättää. Mieltymys ja kammo ovat kuitenkin tavallisesti aiheeltaan perättömät, ja kaikista mielenliikutuksista ne pettävät enimmin, jonka vuoksi niiden suhteen tulee olla hyvin varoillaan.
86. Halun määritys.
Halu on elonhengekkeiden herättämä sielun kiihotus, joka saattaa sielun tavoittamaan sellaisia seikkoja, joita se katsoo itselleen mieluisiksi. Emmekä halua ainoastaan kaipaamamme hyvän toteutumista, vaan myös saavuttamamme hyvän säilyttämistä ja lisäksi pahan poistamista, sekä nykyisen pahan, että sellaisen, jonka luulemme vastaisuudessa saattavan tapahtua.
87. Tällä mielenliikutuksella ei ole mitään vastakohtaa.