Suru on epämiellyttävä raukeamistila, jonka vaikuttaa sen pahan tai puutteellisuuden tuottama epämukavuus, jonka aivojen vastaanottamat mielteet ilmaisevat sieluun kuuluvaksi. On olemassa myöskin henkistä surua, joka ei ole mielenliikutus, vaan jota mielenliikutus aina seuraa.
93. Näiden kahden mielenliikutuksen syyt.
Kun henkinen ilo tai suru näin herättävät samannimiset mielenliikutukset, on näiden syyt ilmeisen selvät, ja niiden määrityksestä nähdään, että ilo johtuu siitä luulosta, että omistamme jonkun hyvän, ja suru siitä luulosta, että meitä vaivaa joku paha tai puutteellisuus. Mutta usein tapahtuu että olemme surumieliset tai iloiset voimatta niin selvästi huomata sitä hyvää tai pahaa, joka on niiden syynä, nimittäin silloin, kun tämä hyvä tai paha jättää vaikutuksensa aivoihin ilman sielun välitystä, koska se joko vain on ruumiillista laatua tai koska sielu, vaikka se onkin sille kuuluvaa, ei pidä sitä hyvänä eikä pahana, vaan jonakin toisenlaisena seikkana, jonka aivoihin jättämä vaikutus on yhdistynyt hyvän ja pahan vaikutuksiin.
94. Miten ilo ja suru syntyvät puhtaasti ruumiillisesta hyvästä tai pahasta ja minkälaatuiset mieluinen aistimien kiihotus sekä kipu ovat.
Jos olemme vallan terveet ja jos ilma on tavattoman kirkas, tunnemme siitä hilpeyttä, joka ei johdu mistään käsityskykymme toimituksesta, vaan yksistään elonhengekkeiden liikkeiden aivoihin tekemästä vaikutuksesta. Samoin olemme surulliset, kun ruumis on pahoinvoipa, vaikka emme vielä huomaa, että niin on laita. Aistimien kiihotusta seuraa niin välittömästi ilo ja kipua taaskin suru sentähden, ett'eivät useimmat ihmiset niitä erota. Kuitenkin on niiden ero niin suuri, että usein saatamme kokea iloa tuntiessamme kipua ja tuntea sellaista aistimien kutkutusta, joka on vastenmielistä. Syy siihen näet, että ilo tavallisesti seuraa mieluista aistimien kiihotusta on siinä, että se, mitä kutsumme mieluiseksi aistimien kiihotukseksi, eli jokainen mieluinen aistimus, syntyy siitä, että aistimiin vaikuttavat esineet herättävät hermoissa sellaista liikettä, joka niitä vahingottaisi, ell'ei niillä olisi tarpeeksi vastustusvoimaa ja ell'ei ruumiin terveydentila olisi hyvä. Sentähden vastaanottavat aivot vaikutuksen, jonka luonto on määrännyt antamaan tajuntaan tiedon tästä terveydentilasta ja voimasta ja joka osottaa sitä sieluun kuuluvaksi hyväksi, sen nojalla, että tämä vaikutus on yhdistynyt ruumiiseen ja siis herättää sielussa iloa. Tämänkaltaisesta syystä huvittaa meitä kaikenmoisten mielenliikutuksien, jopa surun ja vihan, meissä herättämä kiihkosa sieluntila, jos vain mainitut mielenliikutukset syntyvät niiden omituisten tapahtumien johdosta, joita näemme esitettävän teatterissa, sekä niiden samankaltaisten vaikuttimien johdosta, jotka eivät voi mitenkään vahingottaa meitä, vaan jotka ikäänkuin hyväilevät sieluamme sitä liikuttamalla. Syy, joka vaikuttaa, että kipu tavallisesti tuottaa surua, on siinä, että se aistimus, jota sanomme kivuksi, aina syntyy jostakin niin raivokkaasta kosketuksesta, että se loukkaa hermoja. Nämät on luonto määrännyt ilmoittamaan sielulle sen vahingon, jonka ruumis tämän kautta on kärsinyt sekä samalla ilmaisemaan, ett'ei ruumiilla ole ollut tarpeeksi vastustusvoimaa. Kivun tunne kuvailee sielulle sekä ruumiin vammaa että sen heikkoutta alati vahingollisina ja vastenmielisinä, paitsi silloin, kun ne tuottavat jotakin hyvää, jota sielu pitää suurempiarvoisena.
95. Miten ilo ja suru saattavat syntyä myöskin siitä hyvästä ja pahasta, jota sielu ei havaitse, vaikka se on sieluun kuuluvaa, kuten huomaamme siitä, että huimanrohkeat yritykset ja menneiden kärsimyksien muisteleminen muutamia henkilöitä huvittavat.
Nuoret henkilöt ryhtyvät usein huvikseen vaikeisiin yrityksiin ja antautuvat suurten vaarojen alaisiksi, vaikka eivät toivo niistä mitään hyötyä tai kunniaa. Tämä on selitettävissä siten, että heidän tietoisuutensa yrityksen vaikeudesta herättää aivoissa samanlaisia mielteitä kuin ne, jotka syntyvät silloin kun he kuvittelevat että tuollaisiin yrityksiin vaadittavan rohkeuden, menestyksen, taidon ja voiman omistaminen on hyvä seikka, ja senvuoksi itse yritykset heitä huvittavat. Vanhukset tuntevat tyydytystä muistellessaan menneitä kärsimyksiään, koska pitävät onnena sen, että ovat voineet voittaa ne.
96. Minkälaiset ne veren ja elonhengekkeiden liikkeet ovat, jotka aiheuttavat viisi edellämainittua mielenliikutusta?
Ne viisi[1] mielenliikutusta, joita tähän asti olen selittänyt, ovat joko sellaisessa yhteydessä keskenään tai toisilleen niin vastakkaiset, että niitä on helpompi käsitellä yhdessä, kuin tarkastaa kutakin erikseen, kuten ihmettelyä käsitellessäni olen menetellyt. Sillä noiden viiden mielenliikutuksen syyt eivät ole kuten ihmettelyn, yksistään aivoissa, vaan myöskin sydämessä, pernassa, maksassa ja kaikissa niissä rumiin elimissä, jotka ottavat osaa veren ja sitten myös elonhengekkeiden synnyttämiseen. Vaikka kaikki laskimot johtavat verta sydämeen, virtaa toisissa laskimoissa juokseva veri kuitenkin välistä voimakkaammin sydäntä kohti kuin toisissa. Sattuu myöskin niin, että ne aukot, joista veri tunkee sydämeen, toiste laajenevat enemmän, toiste vähemmän.
[1] Descartes mainitsee tässä vain viisi mielenliikutusta koska kuudes, eli ihmettely, ei hänen tutkimuksiensa mukaan ole yhdistynyt mihinkään veren kiihotukseen. Suom. huom.