117. Miten surullisina ollessamme usein punastumme.
Usein emme kalpenekaan surullisina ollessamme, vaan punastumme. Ja tämä on selitettävissä siten, että suruun yhtyy toisia mielenliikutuksia, nimittäin joko halu, tai joskus myös viha. Nämät mielenliikutukset lämmittävät tai kiihottavat maksasta, sisälmyksistä ja muista ruumiinosista tulevaa verta, sysäävät sitä sydämeen ja sieltä aortaa myöten kasvojen laskimoihin. Suru, joka välistä sulkee sydänaukot, ei näet voi sitä estää, ell'ei se ole hyvin voimakas. Jo vähempikin suru estää helposti täten kasvojen laskimoihin tullutta verta palaamasta sydämeen niinkauan kuin rakkaus, halu tai viha noutavat lisää verta sisälmyksistä. Sentähden tämä kasvoihin pysähtynyt veri tekee ne punottaviksi jopa aikaansaa suuremman punastumisen kuin ilo; veren puna näet näkyy sitä paremmin, kuta hitaammin veri virtaa, koska sitä silloin kokoontuu kasvojen laskimoihin runsaammin kuin sydänaukkojen enemmän paisuessa. Tämä huomataan etenkin hävyn tunteesta, joka on sekoitus itserakkautta ja sitä harrasta halua, joka tavoittelee uhkaavan häpeän välttämistä. Sentähden veri juoksee ruumiin sisäosista sydämeen ja sieltä valtimoja myöten kasvoihin; ja tähän yhtynyt vähäinenkin suru estää verta palaamasta sydämeen. Sama tapahtuu tavallisesti itkiessämme, sillä useimmiten suruun yhtynyt rakkaus synnyttää runsaimmin kyyneleitä, kuten myöhemmin olen osottava. Sama on asianlaita, kun vihastus valtaa mielen, jolloin usein pikainen kostonhimo sekaantuu rakkauteen, vihaan ja suruun.
118. Vapisemisesta.
Kaksi eri syytä aiheuttaa vapisemisen; toinen on se, että aivoista tulee liian vähän elonhengekkeitä hermoihin ja toinen se, että niitä sieltä välistä tulee liian paljon, joten ne eivät voi tarkasti sulkea niitä pieniä lihaksien aukkoja, joiden, kuten pykälässä 11 on sanottu, täytyy sulkeutua, jotta ne voisivat synnyttää jäsenten liikkeet. Edellinen syy ilmenee surun ja pelon vallitessa sekä myös silloin, kun vilu panee meidät värisemään. Sillä mainitut mielenliikutukset saattavat, yhtä hyvin kuin ilman kylmyys, tehdä veren niin sameaksi, ett'ei se tuota tarpeeksi elonhengekkeitä aivoihin, jotka siis eivät voi lähettää riittävää määrää niitä hermoihin. Jälkimäinen syy näyttäytyy usein niissä, jotka palavasti haluavat jotakin ja myöskin niissä, jotka ovat suuren vihan valloissa, sekä juopuneissa, koska nämät molemmat mielenliikutukset ja viini välistä johtavat aivoihin niin paljon elonhengekkeitä, ett'eivät ne voi säännöllisesti kulkea sieltä lihaksiin.
119. Raukeudesta.
Raukeus on hervottomuuden ja liikkumattomuuden tila, joka tuntuu kaikissa jäsenissä. Se syntyy, kuten vapiseminenkin, siitä, ett'ei elonhengekkeitä riittävästi kulje hermoihin ja että niiden kulku tapahtuu epätasaisesti. Vapiseminen syntyy siitä, ett'ei aivoissa ole tarpeeksi elonhengekkeitä, jonka vuoksi ne eivät tottele rauhasen määräyksiä, kun se sysää niitä johonkin lihakseen. Raukeus taaskin johtuu siitä, ett'ei rauhanen sysää elonhengekkeitä mihinkään määrättyyn lihakseen.
120 Miten rakkaus ja halu aiheuttavat raukeuden.
Useimmiten rakkaus liittyneenä sellaisen seikan haluamiseen, jonka saavuttamista ei pidetä nykyisyydessä mahdollisena, aikaansaa raukeutta. Sillä rakkauden tunne saattaa sielun niin hartaasti tarkastamaan rakkauden esinettä, että kaikki aivoissa olevat elonhengekkeet ovat tarpeelliset tämän käsitteen eläväksi saattamiseksi ja pysäyttävät sentähden kaikki ne rauhasen liikkeet, joilla ei ole tuon esineen saavuttaminen päämääränä. Mainitsin halulla olevan sen omituisuuden, että se saattaa ruumiin notkeammin liikkuvaksi; mutta tulee huomata, että tämä ominaisuus vaikuttaa ainoastaan silloin, kun huomaamme voivamme tehdä jotakin saavuttaaksemme halumme esineen. Jos päinvastoin pidämme silloin kaikki pyrkimykset siihen suuntaan mahdottomina, pysähtyy koko halun synnyttämä kiihotus aivoihin, eikä ollenkaan siirry hermoihin. Koska sen koko vaikutus supistuu siihen, että se aivoissa vahvistaa halutun esineen käsitettä, jättää se muun ruumiin raukeaksi.
121. Raukeus saattaa myös syntyä muista mielenliikutuksista.
Myöskin vihasta, surusta, jopa ilosta, kun ne ovat hyvin voimakkaat, saattaa jonkunmoinen raukeus olla seurauksena, koska ne panevat sielun kokonaan tarkastamaan niiden esinettä. Tämä tapahtuu etenkin silloin, kun niihin liittyy sellaisen seikan haluaminen, jonka saavuttamiseksi nykyhetkenä ei saateta tehdä mitään. Mutta koska kiinnymme paljon enemmän tarkastamaan sellaisia esineitä, joita haluamme, kuin sellaisia, joita emme halua ja kuin mitään muita, ja koska raukeus ei ole riippuvainen äkillisestä hämmästyksestä, vaan voi seurata vasta jonkun ajan kuluttua, yhtyy se paljon useammin rakkauteen kuin mihinkään muuhun mielenliikutukseen.