Ei mikään muu pahe ole niin vahingollinen ihmisonnelle kuin kateus. Sillä sen valtaamat henkilöt eivät ainoastaan itse tunne mielipahaa, vaan häiritsevät myös kaikin voimin toisten iloa. Heillä on tavallisesti lyijynkarvainen ihoväri, joka on sekoitus keltaisesta, mustasta ja hyytyneen veren väristä. Senvuoksi on kateus latinaksi livor. Tämä on vallan yhtäpitävää sen kanssa, mitä yllä on mainittu surun ja vihan aiheuttamasta verenliikkeestä. Vihan tunne näet panee maksan alaosasta tulevan keltaisen sapen kiertämään sydämestä valtimoja myöten kaikkiin laskimoihin. Laskimoveri kylmenee tämän kautta sekä virtaa tavallista hitaammin; tässä on riittävä syy siihen, että ihoväri muuttuu lyijynkarvaiseksi. Mutta koska sekä keltainen että musta sappi monesta muusta syystä saattaa tunkea laskimoihin, ja koska kateus ei pane sitä virtaamaan tarpeeksi suuressa määrässä, jotta ihon väri muuttuisi, ell'ei se ole hyvin kiihkeä ja pitkällinen, ei pitä luulla, että kaikki, joilla on tämä ihoväri, ovat kateelliset.
185. Säälistä.
Sääli on surun laji, johon on sekaantunut rakkautta ja myötätuntoisuutta niitä kohtaan, joiden huomataan olevan jonkun ansaitsemattoman kärsimyksen alaisina. Se on kateuden vastakohta esineeseensä nähden, ja ivan vastakohta erilaiseen käsittämistapaansa nähden.
186. Ken tuntee enimmin sääliä.
Se, joka tuntee olevansa hyvin heikko ja alttiina kohtalon kolhauksille, näyttää olevan herkempi tähän mielenliikutukseen kuin muut, koska hän kuvittelee muiden onnettomuutta mahdollisesti itselleen tapahtuvaksi. Ja sellainen henkilö tuntee sääliä pikemmin rakkaudesta itseensä kuin muihin.
187. Mitenkä sääli valtaa kaikkein jalomielisimpiä henkilöitä.
Eivät edes kaikkein jalomielisimmät ja kyvykkäimmät ihmiset voi olla tuntematta sääliä nähdessään toisten avuttomuuden ja kuullessaan heidän valituksensa, vaikka eivät itse pelkää niinkään pahan heitä kohtaavan ja vaikka asettuvat yli onnen vallan. Sillä jalomielisyydelle oleellista on myötätuntoisuus jokaista kohtaan. Mutta säälin herättämä suru ei ole katkera; se on, kuten teatterissa esitettyjen surullisten tapahtumien tuottama suru, enemmän ulkonainen ja aisteissa, kuin sielun sisällä, joka kuitenkin tuntee tyydytystä, tietäessään täyttävänsä velvollisuutensa näin sääliessään murheellisia. Säälin laadussa on se erotus, että rahvas säälii niitä, jotka valittavat, koska se pitää heidän kärsimystään hyvin raskaana, jotavastoin suurten miesten pääasiallinen säälin esine on valittavien heikkous, koska eivät pidä mitään onnettomuutta niin suurena kuin pelkurimaisuutta, joka estää nurkumatta kantamasta kärsimystä. He tosin vihaavat paheita, mutta eivät niitä henkilöitä, jotka niitä harjottavat, sillä heitä kohtaan tuntevat he ainoastaan sääliä.
188. Niistä, jotka eivät ollenkaan tunne sääliä.
Ainoastaan pahansuovat ja kateelliset henkilöt luonnostaan vihaavat kaikkia ihmisiä, ja ainoastaan ne ovat vailla säälintunteita, joilla on niin raaka luonne, tai jotka onni on siihen määrään sokaissut, tai onnettomuus saattanut epätoivoon, ett'eivät luule enää minkään onnettomuuden voivan heitä kohdata.
189. Miksi tämä mielenliikutus panee itkemään.