Sitten hänen silmiinsä osui Kiplingin runokokoelma "Seitsemän merta", johon oli tehty monta alleviivausta, ja hän tunsi nyt päässeensä oikeille jäljille. Runojen karkeatekoisuus ja raakuus oli aina vieroittanut häntä, vaikka hän olikin hämärästi tietoinen niiden verrattomasta elävyydestä ja voimasta. Nuori tyttö oli nyt ensimmäistä kertaa kodin turvallisen sataman ulkopuolella. Hän ei ollut tähän saakka joutunut kosketuksiin ulkomaailman kanssa siinä määrin, että olisi huomannut totuuden voivan olla veistelemättömän, silittämättömän ja yksinkertaisiin vaatteihin puetun. Kirja vahvisti hänen käsitystään nuoremman miehen luonteesta.
Seinällä riippui koukusta kulunut mustunut nahkakotelo, josta pisti esille kookkaan colt-pistoolin perä. Siinä näkyi jälkiä pitkäaikaisesta käyttelemisestä ja se haastoi mykällä tavalla valkohapsisen omistajansa luonteesta, saman Dextryn, joka ennenkuin tyttö oli ehtinyt lopettaa tarkastelunsa koputti ovelle. Tyttö päästi hänet sisälle ja tulija sulki huolellisesti oven perässään.
"Poika on mennyt alas hommaamaan hieman ruokaa", hän sanoi. "Hän on täällä parin minuutin kuluttua. Kuinka olette nukkunut?"
"Kiitos, aika hyvin", valehteli tyttö, "mutta olen tuuminut koko ajan, että olen velvollinen antamaan teille selityksiä."
"Kas nyt", tokaisi Dextry, "ei tarvita minkäänlaisia selityksiä, ennenkuin tunnette halua niitä antaa. Olitte joutunut joihinkin vaikeuksiin, ja se oli valitettavaa — me autoimme teitä, ja se oli luonnollista — siinä piste — sellaista on elämä Alaskassa."
"Niin, mutta minä tiedän, että te ajattelette…"
"Olen ajatellut pääni puhki", jatkoi toinen välittämättä naisen keskeytyksestä, "millä tavalla voisimme parhaiten teidät piilottaa. Siivoojan täytyy päästä tähän hyttiin, eikä liioin voi pitää salassa, että kuljetamme tänne ruokaa."
"En välitä, vaikka minut täällä nähtäisiinkin, kunhan vain minua ei lähetetä takaisin. Eihän minua lähetetä?" Hän odotti tuskallisena hänen vastaustaan.
"Lähettää teitä takaisin! Ettekö tiedä, että laiva on menossa Nomeen? Ei ole paluuta, kun ollaan menossa kultamaille, ja tämä matka on hurjinta huumaa, mitä maailma on koskaan saanut katseltavakseen. Kapteeni ei haluaisi millään hinnalla kääntyä takaisin — eikä voisikaan — hänen lastinsa on liian kallisarvoinen ja yhtiö maksaa viisituhatta päivältä. Emme me voi kääntyä takaisin laskeaksemme maihin, jotakuta karkulaista. Matkustajat eivät sitä paitsi suostuisi siihen — aika on heille liian kallista."
Puhelu keskeytyi, sillä ulkopuolelta kuului lautasten kalinaa, ja Dextry aikoi mennä avaamaan ovea, mutta pysähtyikin epäröivän näköisenä ovelle kuullessaan kapteenin äänen.