Murhaaja loikkasi esiin piilopaikastaan ja lähti juoksemaan lankkkukäytävää pitkin, jolloin hänen keveitten ja pehmeitten askeltensa ääni kuului heikosti yön hiljaisuudessa. Nuori mies ei tuntenut tuskaa, ja hän nousi ylös, tutki itseään joka puolelta ja sitten häneltä pääsi äkeä kirous. Hän oli vahingoittumaton, mies oli ampunut ohi, Laukaus oli vain tullut niin äkkiä, että hän oli kadottanut tasapainonsa, kompastunut niljakkaalla laudalla ja suistunut maahan. Salamurhaaja oli hävinnyt pimeään, ennenkuin Glenister oli ehtinyt nousta, ja takaa-ajoa ei enää käynyt ajatteleminenkaan. Hän jatkoikin matkaa kotiinsa ja kertoi mieli kiihdyksissä jutun Dextrylle.
"Sinä kai luulet, että teko oli Mac Namaran tilauksesta, vai kuinka?" kysyi Dextry kun toinen oli lopettanut.
"Tietysti. Varoittihan salapoliisi minua hiljan."
Dextry ravisti päätänsä.
"Leikki ei ole minun mielestäni mennyt vielä niin pitkälle. Se aikakin kyllä tulee, jolloin isketään yhteen, mutta he ovat jo muutenkin panneet puukon kurkullemme, niin etteivät he voita yhtään mitään raivatessaan sinut tieltä pois. En usko, että salamurhaaja oli kukaan hänen joukostaan, mutta olipa kuka tahansa, parasta on sinun olla varovainen, muuten sinut ottaa ohranen."
"Ehkä meidän on tästä lähin tultava yhdessä kotiin?" ehdotti Glenister. He päättivät niin. Jonkun aikaa oli kaikki rauhallista, vaikka Glenister eräänä iltana heidän kotia lähestyessään olikin näkevinään jonkun varjon liikkuvan pimeässä. Joku, kuka lienee ollutkin, lienee odotellut häntä tuvan lähettyvillä, mutta sitten pelästynyt nähdessään tulijoita olevan kaksi. Dextry ei ollut huomannut mitään eikä Glenisterkään ollut vallan varma asiastaan, mutta tapaus vahvisti hänen arveluaan, että tuntemattomat ja päättäväiset voimat olivat liikkeellä häntä tuhotakseen.
Muutamia päiviä myöhemmin hän tuli tavallista aiemmin kotiin yksinään. Hän istui kirjoittamassa, kun Dextry astui huoneeseen. Vanhus ripusti takkinsa naulaan, ennenkuin lausui sanaakaan, sytytti savukkeen, veti muutamia haikuja ja aloitti sitten suu täynnä savua:
"Olin vähällä joutua kääntämään nenäni kohti taivasta. Meistä erehdyttiin ja sitä kylläkin mairittelevaa erehdystä en halua enää uudistettavan."
Glenister ahdisteli häntä kysymyksillä.
"Mehän olemme melkein yhtä pitkät ja meillä on samanlaiset päähineet. Juuri kun minä kuljen tuolla alhaalla tunkiokasojen ohi, hypähtää joku eteeni ja laukaisee vallan nenäni alta. Hän oli salamaakin nopeampi, eikä paljoa puuttunut, ettei hän naulannut aivojani lähimmän rakennuksen seinään, ennenkuin hän huomasi, kuka olin. Tällöin hän laski aseensa ja sanoi: