Hän seurasi miehiä yön pimeään. Hän oli huomannut, että Dextry oli kadonnut. Tämä oli ilmeisesti halunnut välttää enempiä väittelyjä. Roy oli huomannut viime päivinä eräänlaista levottomuutta vanhuksen eleissä ja lisäksi polttavaa halua tyhjentää vihansa niihin, jotka olivat riistäneet häneltä hänen pyhimmät oikeutensa. Hän oli luonteeltaan äkkipikainen ja kostonhimoinen ja valmis menemään äärimmäisyyksiin saakka kostonhankkeissaan. Se oli hänen uskonkappaleitaan.
Kun Glenister kotimatkallaan katsoi kelloa, huomasi hän, että hänellä oli enää vain tunti aikaa tehdä päätös. Vaisto kehoitti häntä yhtymään tovereihinsa ja tekemään välit selviksi niiden miesten kansa, jotka olivat tehneet hänelle niin veristä vääryyttä, sillä sikäläisen käsityksen mukaan nämä olivat menetelleet kuin tavalliset rosvot, jotka omien kolttosiensa vuoksi olivat ansainneet kuoleman. Mutta hän ei sittenkään voinut hyväksyä sellaista menettelyä. Jospa hänen toverinsa tyytyisivätkin vain merkitsemään kantansa — mutta hän tiesi, etteivät he pysähtyisi siihen. Väkijoukon verenhimo on helposti herätetty, mutta vaikeasti taltutettu. Mac Namara asettuisi vastarintaan, samoin Vorhees ja piirikomissaari, ja seurauksena olisi verilöyly, kapina ja yleinen sekasorto. Paikalle kutsuttaisiin sotaväki, tienoo julistettaisiin piiritystilaan ja kadut tulisivat sala-ammunnan näyttämöiksi. Vigilantit ajaisivat sotajoukon pakoon, siitä ei epäilystäkään, sillä jokaikinen tienoon kansalainen kiiruhtaisi heidän avukseen eikä sellaisia miehiä voitu enää pysähdyttää. Tuomari kaatuisi muiden muassa — entä mitä tapahtuisi Helenelle?
Hän otti naulasta winchester-kiväärinsä, puhdisti ja rasvasi sen sekä pani ylleen patruunavyön. Hänen sisässään kävi yhä taistelu, velvollisuudentunto kehoitti häntä liittymään tovereihin, omatunto vaati toista. Helene kuului hänen vihollisiinsa, hän päätteli — hän oli vehkeillyt heidän kanssaan ja kavaltanut hänet ja oli lupautunut sille ainoalle miehelle, jota hän vihasi niinkuin vain vihata voi. Miksi hän ajatteli Heleneä tällä hetkellä? Kuusi kuukautta sitten hän olisi kateellisena himoinnut oikeutta päästä johtamaan näitä vigilantteja — mitä merkitsi se muutos, joka sen jälkeen oli tapahtunut hänessä? Se ei ollut heikkoutta eikä varovaisuutta. Ei! Mutta vaikka käsittämätön, oli se silti selvästi havaittavissa, kuten hänen toverinsa olivat hetki sitten huomauttaneet.
Hän hiipi pimeään yöhön. Tehkööt mitä halusivat toisella taholla, mutta kukaan ei saisi astua jalallaan Helenen kynnyksen yli. Hän näki valoa Helenen arkihuoneesta, ja huomatessaan, ettei rullakaihtimia ollut laskettu alas, hiipi hän lähemmäs. Hän kurkisti sisään ja näki Helenen ja Struven juttelevan keskenään, minkä vuoksi hän vetäytyi suojaan ja pysyi piilossa vielä senkin jälkeen kun asianajaja oli poistunut, koska tanssiaisvieraita par'aikaa saapui hotellista ja kulki vallan hänen lähitseen. Kun viimeinen joukko rupattelevia vieraita oli kadonnut, astui hän jälleen esiin, nousi portaat ja koputti ovelle. Helenen avattua oven hän astui sisälle ja sulki oven perässään.
XXIV.
YÖLLINEN KOHTAUS.
Helene Chesterin järjestämättömät hiukset valuivat vuolaina aaltoilevina kiharoina hänen kaulalleen ja olkapäilleen ja hänen rintansa kohoili voimakkaasti. Hän astui askelen taaksepäin seinää vasten, hänen ihmeelliset, syvän harmaat silmänsä olivat selkoselällään ja avuttomat ja häveliäisyyden puna kiisteli pelonsekaisen kalpeuden kanssa hänen poskillaan.
Glenisteriä viilsi kuin puukolla. Tämä tyttö oli hänen katkerimpien vihollistensa joukkoa — ei ollut minkäänlaista toivoa saada häntä omakseen. Hän unohti hetkeksi, että Helene oli petollinen ja juonitteleva, mutta kun hän sen taas pian muisti, puhui hän niin karskisti kuin vain oli mahdollista ja ilmoitti asiansa. Silloin juuri vanha tuomari ilmestyi portaille; hirveä pelko oli tehnyt hänet mykäksi. Oli ilmeistä, että hänen hermonsa, jotka olivat kuluneitten viikkojen tapahtumien johdosta äärimmilleen herkistyneet, nyt vallan pettivät. Ei ole mikään miellyttävä näky, kun silmien eteen pelkäävä ihmissielu avoimesti paljastuu, ja siksipä Glenisterkin painoi katseensa alas ja kääntyi jälleen puhuttelemaan nuorta naista.
"Älkää ottako mitään mukaanne. Pukeutukaa vain ja tulkaa kanssani."
Portailla kyyröttävä surkea olento änkytti nyt kysymyksen: