"Mitä te tarkoitatte? Mitä se asiaan vaikuttaa?"
"Mitäkö vaikuttaa? 'Ohiossa' raivoaa isorokko. Tuo nainen on karannut karanteenista. Terveysviranomaiset antoivat eilen illalla kello kuusi karanteenimääräyksen. Sen vuoksi lähdinkin Unalaskasta ennen määräaikaa. Nyt pidätetään meidät kaikki Nomeen saavuttuamme. Hyvä Jumala! Huomaatteko nyt mitä merkitsee, että olette tuonut tuon naikkosen laivaan?"
Hänen silmänsä leiskuivat tulta ja hänen äänensä värisi; toveruksetkin olivat ymmällä ja katselivat neuvottomina toisiaan. He tiesivät liiankin hyvin, mitä merkitsi rokkokauhu ahdinkoon asti täytetyllä kuljetuslaivalla. Laiva, joka oli rakennettu kolmeasataa matkustajaa varten, kuljetti nyt kolme kertaa niin paljon, ja miehet ja naiset olivat sekaisin kuin karjalaumassa. Järjestys ja muuten siedettävät olosuhteet saatiin säilymään vain matkustajien omien ponnistusten avulla, ja yleensäkin tuotti lohdutusta vain se toivo, että vankeutta kestäisi enää ainoastaan muutama päivä. Laivalla oli majailtu kolme viikkoa, ja kaikkia kannusti halu päästä Nomeen — ja ehtiä ennen sitä suurta tulvaa, joka vyöryi heidän perässään.
Kuinka nyt tämä kullanhimon kiihdyttämä joukko suhtautuisi tietoon, että sen täytyisi kuluttaa kallista aikaa karanteenissa matkan päämäärä silmien edessä? Satojen kärsimättömien matkustajien täytyisi olla ahdettuina keinuvaan vankilaansa ja pelätä kaiken aika; saavansa tartunnan. He saisivat odottaa kokonaisen kuukauden. Jos tautia hetkeksikin ilmestyisi, merkitsisi se loputtoman pitkiä viikkoja tappavaa toimettomuutta. Olisi ehkä mahdotonta pitää yllä tarpeellista järjestystä, ja seurauksena olisi väkivaltaisia tekoja, ehkäpä kapinakin.
Dextry ja Glenister eivät niinkään paljoa pelänneet mahdollista sairastumista, mutta sitä enemmän kaivoksen kohtaloa. Mitä voisikaan sille tapahtua maassa, jossa elämä oli niin epävarmaa ja järjestymätöntä, jossa omistusoikeus perustui valtaukseen? Talvella oli jää ollut hyvä vartija, mutta kesällä olisi se aarre, jonka puolesta he olivat taistelleet ja ponnistelleet niin rajusti, ensimmäisen tulijan käsien ulottuvilla. Midas oli laaksossa kultasatoisimman joen varrella, ja siellä olivat miehet otelleet ja tappaneet toisiaan tuumanlevyisen maanpalasen omistamisesta. Midas oli ilottomien ahertelujen ja ponnistelujen tulos, ja he tiesivät, mikä olisi seuraus, elleivät he olleet sitä aikanaan vartioimassa.
Nuori tyttö katkaisi heidän huolestuneet mietteensä.
"Älkää moittiko näitä miehiä, kapteeni", hän sanoi. "Vika on yksinomaan minussa. Ah, oli tuiki välttämätöntä, että pääsin lähtemään. Minulla on täällä" — hän laski kätensä rinnalleen — "papereita, jotka minun täytyy toimittaa nopeasti perille. Niitä ei voitu uskoa epävarmalle postinkuljettajalle. On kysymyksessä elämä ja kuolema. Ja minä vakuutan teille, ettei ole vähäisintäkään syytä panna minua karanteniin. Minussa ei ole tartuntaa. Minua ei ole edes uhannut tartunnan vaara."
"On vain yksi keino, jolla asia voidaan järjestää", sanoi kapteeni. "Eristän teidät tupakkahyttiin. Jumala yksin tietää, mitä mielettömät matkustajat tekevät, kun he saavat vihiä asiasta. He voivat repiä teidät palasiksi."
Glenister oli nyt miettinyt asian valmiiksi. "Jos järjestätte asian niin, kapteeni, on laivassa minuutin perästä ilmi kapina. Tämä joukko ei ole sellaista, joka mukautuu kiltisti mihin vain."
"Pötyä! Antaa heidän vain yrittää. Minä kyllä nitistän heidät."
Kapteenin leveät leuat vavahtelivat.