"Kädet ylös!" hän huusi terävästi, ja miehet jäykistyivät äkkiä liikkumattomiin asentoihin, toinen porrasten alapäähän, toinen vähän edemmäksi. Vorhees ilmestyi tällöin ylimmälle askelmalle ja syöksyi pari askelta alaspäin, mutta kun hän joutui tällöin ampumalinjaan, täytyi hänenkin mukautua samaan jäykkään asentoon kuin toistenkin, sillä Glenisterin ase oli suunnattuna häntä kohden.
"Minulla on vangitsemismääräys teitä varten!" hän kiljui kuoleman hiljaisuuden vallitessa salissa.
"Pitäkää hyvänänne", sanoi Glenister ja avasi huulensa hymyilyyn, jossa ei ollut rahdunkaan vertaa iloisuutta. Hän kulki takaperin salin permannon poikki, jolloin hänen korkonsa kolahtelivat kovasti parketilla, ja hänen katseensa siirtyi nopeasti ylhäältä alas ja päinvastoin, taholle, josta vaara uhkasi.
Helene näki koko kohtauksen tähystyspaikaltaan, kaiken muun paitsi portailla seisovia miehiä. Hän näki naisten käpertyvän miesten taa, miesten olevan halukkaita puuttumaan tekoihin, mutta ei uskaltavan, ja ravintolanpitäjän kannattelevan koholla puoleksi kuivattua juomalasia. Hän huomasi erään miehen äkkiä tempaavan syrjään vastapäätä olevan aition verhot ja kurkottuvan eteenpäin niin että näytti olevan putoamaisillaan. Hän tähtäsi revolverillaan Glenisteriin juuri kun tämä oli katoamaisillaan. Nähdessään miehen Helene tunsi hengityksensä salpautuvan, sydämensä rajusti sykkivän, ja hän huudahti äänekkäästi.
Välimatka oli niin lyhyt, että hän voi nähdä jokaikisen piirteen miehen kasvoissa; siinä oli se veli, jota hän oli vuosikaudet hakenut. Ehtimättä enempää ajatella hän noudatti veren ääntä ja huudahti:
"Drury!" Mies kääntyi äkkiä ja katseli häntä kummastellen ja kasvoilla ilme, jota Helene ei osannut tulkita. Pitkän tovin hän tuijotti näin, liikkumattomana, ja sillä välin näytelmä jatkui alhaalla salissa. Sitten hän peräytyi loukkoonsa henkilön lailla, joka ei luota silmiinsä, mutta joka silti pelkää niiden todistusvoimaa epäillä. Helene puolestaan ei nähnyt muuta kuin veljensä, joka hävisi varjoon kuin hänen katseensa karkoittamana, verhot, jotka sulkeutuivat hänen tuhanharmaitten kasvojensa edessä — ja sitten salissa puhkesi tavaton hälinä.
Glenister, joka yhä pidätteli vastustajiaan, oli peräytynyt kaksoisoville, jotka veivät teatteriin. Hänen ylläkkönsä oli suoritettu niin nopeasti ja äänettömästi, ettei toisessa huoneessa tiedetty asiasta mitään, ennenkuin nähtiin miehen tulevan ovesta selkä edellä. Ovesta pujahdettuaan hän sulki sen nopeasti ja sekaantui väkijoukkoon.
Tanssisalista kuului äänekästä huutoa, kun poliisit ryntäsivät ovelle tavoittamaan uhriaan. He saivat ovet auki parahiksi nähdäkseen salongissa pyörteen tapaisen liikkeen, aivan kuin ison kalan sukeltaessa lammikon pinnalla uinailevien lumpeitten sekaan, ja heti sen jälkeen sulkeutuivat ulko-ovet Glenisterin perässä.
Helene hiipi talosta yhtä huomaamattomana kuin oli tullutkin, mutta hän kulki kuin unessa. Tänä yönä olivat mieltä järkyttävät tapahtumat seuranneet toisiaan niin keskeytymättä, ettei hän jaksanut niitä selvitellä, vaan kulki koneellisesti ensin valtakadulle ja sitä tietä kotiinsa.