Nyt syntyi kadulla jälleen hälinää ja ääntä. Kaikilta tahoilta ryntäsi ihmisiä ja katuloassa makaavan miehen ympärille kertyi läpäisemättömänä muurina kiihtynyttä joukkoa.
Glenister auttoi nuoren tytön jaloilleen, mutta tämä ei jaksanut pitää päätänsä koholla ja olisi jälleen lysähtänyt maahan, ellei nuori mies olisi kietonut käsivarttansa hänen ympärilleen. Tytön silmät olivat selkoselällään ja kuvastivat suunnatonta kauhua.
"Älkää pelätkö", virkkoi Glenister hymyillen, mutta hänenkin huulensa vavahtelivat ja hiki helmeili suurina pisaroina hänen otsallaan, sillä he olivat molemmat olleet lähellä kuolemaa. Joukosta tuli samassa joku juosten heitä vastaan ja seuraavassa hetkessä Dextry iski heihin kuin haukka.
"Onko kumpikaan haavoittunut? Taivaan isä! Nähdessäni heidän ampuvan toisiaan huusin teille, että olin kurkkuni puhkaista. Ajattelin jo, että olitte mennyttä kalua. Vaikka kyllä minun silti täytyy sanoa, että se oli näky, joka teki hyvää vanhoille silmille — niin siro ja kätevä — mutta tällaisissa katukohtauksissa saa melkein aina syytön maksaa viulut."
"Katsos tätä", sanoi Glenister. Hänen rintansa korkeudella oli seinässä, jota vasten he olivat nojanneet, monta kuulan reikää.
Helene huomasi nyt, että ellei häntä olisi viime hetkellä työnnetty syrjään, olisi kuula ehdottomasti osunut häneen.
"Lähtekäämme", hän läähätti, ja miehet opastivat hänet lähellä olevaan myymälään, jossa hän lysähti ruumis vapisten tuolille; hetken perästä Dextry toi hänelle lasillisen viskyä.
"Kas tässä, neiti", hän sanoi. "Teidän laisellenne etelämaalaiselle äskeinen oli vallan liian voimakasta huvittelua. Pelkään, ettette ole kovin pahasti rakastunut tähän maahan."
Puoli tuntia hän jutteli tytölle tutunomaiseen tapaansa asioista, jotka eivät olleet missään yhteydessä tapahtuneen verinäytelmän kanssa. Lopulta Helene rauhoittui. Toverukset nousivat lähteäkseen. Vaikka Glenister oli sopinut, että Helene saisi viettää yönsä kauppiaan vaimon luona, ei tyttö halunnut kuulla sellaisesta.
"En voi mennä nukkumaan. Olkaa ystävällisiä ja jääkää luokseni. Olen liian järkytetty. Tulen hulluksi, jos lähdette. Kuluneen viikon jännitys on ollut liikaa hermoilleni. Jos nukkuisin, näkisin varmaankin jälleen niiden kahden miehen kasvot edessäni."