"Saat ehkä tilaisuuden tyydyttää sen."
"Kuinka niin?"
"Niin, nyt saat' kuulla. Aamulla tapasin Mexico-Mullinsin. Muistathan kai vanhan Mullinsin? Miehen, joka halusi saada valtaussopimuksen Anvil Creekiin viime suvena."
"Ethän vain tarkoita sitä parkusuuta, jonka pojat olivat lynkata sen vuoksi, että hän aikoi vallata toisen maaosuuden?"
"Juuri häntä. — 'Kuuntele nyt tarkoin mitä sinulle haastan', virkkoi hän minulle. 'Minkäarvoinen on suunnilleen valtauksesi?' — 'En osaa tarkalleen sanoa', vastasin. 'Jos se antaa mitä lupasi viime syksynä, pitäisi minun saada siitä miljoona.' — 'Paljonko aiot huuhtoa tänä kesänä?' — 'Noin neljäsataatuhatta, jos onni on myötäinen.' 'Bill', sanoi hän, 'piru on irti, ja sinun täytyy vartioida kaivostasi kuin vartioisit kalkkarokäärmettä. Älä salli lemmonkaan pistää kynsiään siihen, sillä silloin saat sanoa hyvästit omallesi!' — 'Mitä tarkoitat?' kysyin. — 'En voi sanoa enempää. Kiedon nuoran kaulaani, kun olen näinkin paljon ilmaissut. Olet kelpo poika, Bill, ja minä olen peluri, mutta sinä pelastit kerran henkeni, enkä minä soisi sinun joutuvan onnettomuuksiin. Älä herran tähden anna heidän anastaa kaivososuuttasi, siinä kaikki mitä voin sanoa.' — 'Kenen heidän? Kongressi on antanut meille tuomarit, tuomioistuimet ja poliisit —', aloitin. — 'Sepä se juuri onkin. Kuinka voit niistä voittajana selviytyä? Sinne tulee mies, jonka nimi on Mac Namara. Varo häntä. Enempää en voi sanoa. Älä päästä heitä käsiksi kaivokseesi.' — Siinä kaikki mitä sain hänestä irti."
"Pötyä! Mies on pähkähullu! Haluaisinpa nähdä miehen, joka yrittää vallata meiltä Midaksen! Siitä ei tulisikaan liian ikävää leikkiä."
Glenisterin puhelun katkaisi "Santa Mariasta" kuulunut pillin vihellys.
"On aika mennä laivaan", sanoi Dextry.
"Seis, mitä tuo oli!" kuiskasi toinen.
Ensin he kuulivat vain jotakin liikettä höyrylaivan kannelta, sitten kuului vedestä vallan heidän altansa airojen natinaa ja varova kuiskaava ääni, joka sanoi: