Pitkän tovin Cherry Malotte istui hiljaisissa mietteissään ja tuijotti eteensä silmin, jotka eivät nähneet mitään. Hänen kasvoilleen ilmestyi vähitellen teräviä ja pahaenteisiä piirteitä. Silloin tällöin hän huudahti kärsimättömästi, ikäänkuin se salajuoni, jota hän par'aikaa suunnitteli, tuntuisi turhalta, ja hän nousi kävelemään ahtaassa aitiossaan. Hän ei tajunnut ajan kulumista ja oli viettänyt paikallaan noin kaksi tuntia, kun hän kuuli naapuriaitiosta sanan, joka pani hänet hätkähtämään, ja hänen hajamielisyytensä irtautui hänestä kuin vaippa. Joku puhui Glenisteristä, ja hänen äänensä värisi kiihtymystä.
"En ole mokomaa nähnyt Virgina Cityn aikojen jälkeen kolmetoista vuotta sitten. Hän on varma."
"Ehkä on", vastasi toinen epäillen, "mutta minä vain en halua asettua taaksesi. En ole vielä koskaan pannut peliin ropoakaan."
"No, lainaa sitten minulle rahaa. Tunnin perästä maksan takaisin. Sanon sinulle, että hän on yhtä varma kuin jos sinulla olisi jo rahat kourassasi. Tämä on hänen elämänsä suuri hetki. Viidentoista minuutin kuluttua emme voi päästä hänen pöytänsä lähelle, sillä kaikki kaupungin ammattipelaajat kerääntyvät paikalle."
"Minä panen viisikymmentä dollaria yhteisesti", vastasi toinen, ja hänen äänensä ilmaisi, että toisen kiihko oli osittain tarttunut häneenkin.
Cherry Malotte sai keskustelusta sen verran selville, että Glenister oli pelaamassa ja että tällä oli sellainen onni mukanaan, että se herätti kateutta kaikissa tienoon pelaajissa. Hän poistui kätköpaikastaan, ja kun hän astui portaita alas, kohtasi häntä tavaton näky. Tanssisali oli miltei tyhjä; soittajat vain hieroivat viulujaan ja sujuttelivat klarinettejaan koettaen turhaan viekoitella takaisin sitä nopeasti kasvavaa joukkoa, joka täytti tungokseen asti peilisalin ja ulottui ovelle saakka. Pahin tungos vallitsi erään pöydän ympärillä. Cherry ei voinut nähdä, mitä siellä tapahtui, sillä miehiä ja naisia oli pöydän ympärillä kymmenkertaisessa rivissä ja toisia oli kiivennyt tuoleille ja pöydille. Äkkiä syntyi tavaton melu ja sitä seurasi kuolemanhiljaisuus ja sitten kuului jälleen hopean helinää. Hetki vielä, ja joukko alkoi jälleen puhella ja nauraa.
Yleinen kiihtymys alkoi tarttua Cherryynkin, vaikka hän tarkkasi pelin kulkua kaukaa. Voitonriemuiset äänet, äkillinen hiljaisuus, hermojännitys, jota tämä kaikki tulkitsi, puistatti häntäkin. Hän huomasi tällöin Bronco Kidin, joka yritti raivata tietä hänen luoksensa, ja hän lähti tätä vastaan. Kid pysähtyi ja nojasi seinää vasten katsellen ohutta savuviirua, joka kohosi hänen savukkeestaan. Hän näytti unohtaneen ympäristönsä eikä ilmaissut eleelläkään sitä mielenliikutusta, jonka vallassa hän oli pari tuntia sitten ollut.
"Tämä on suurpiirteisen murhaavaa, vai kuinka?" sanoi tyttö. Pelaaja nyökkäsi ja mutisi jotakin käsittämätöntä. "Mikset hoida pankkia? Eikö tänään ole sinun vuorosi?"
"Lopetin eilen illalla."
"Hyvissä ajoin välttääksesi tämän illan jutun. Onneksi!"