Ei kuitenkaan niin kuin kaikki valo jo olisi voitettu, kaikki tieto käsitetty; sitä ei ajallisen olon ja elämän kasvavuus ja eteenpäin rientävyys milloinkaan myödytä. "Tieteen vainio", sanoo jossakussa paikassa mamseli Bremer, "on ääretöin ja sen kasvattamat kukkaiset ovat ikuiset"[25]. Epäilemättä on tämä totta. Tuhatvuosien ahkera tutkinto, monet ja suuret harhailemiset ynnä niiden oikasemiset ovat kyllä edistäneet ihmisellisen tiedon piirin niin suureksi ja tehneet tieteet niin varmoiksi, ettei kukaan saata omaa taitamattomuuttansa ja laiskuuttansa peitellä tieteellisen valon puutteella; mutta äärettömän paljo on vielä tutkimatta ja tietämättä, ja niin on aina vastakin oleva. Tässä on kuitenki merkittävä se asian mutka, että tietämättömyyskin on tieto, ja onpa niin painavasta laadusta, että se on tiedon ehtona; jos ei tietämättymyyttä löytyisi, ei silloin tietoakaan ja sen lisääntöä olisi. Ajattelevalle on kaikki tämä ilahuttava ja lohduttava, sillä se on varmana takauksena siitä, ettei ihmiseltä tiedon halu ja ahkeroiminen milloinkaan lopu.

Mainittua halua elköön kuitenkaan verrattako turhaan uteliasmielisyyteen, ja tieteiden tarkoitusta elköön myös pantako semmoisen uteliaisuuden täytännöksi. Se olisi aivan väärin. Korkiampi on tieteiden tarkoitus, jaloarvoisempi niiden vaikutus kun kärkkään uudishalun tyydyttäminen. Mikäs se on? Se on totuus ja niinmuodoin tieto itse, sillä tieto on totuus. Tieteet antavat olosta, elämästä ja niissä löytyvistä kappaleista oikian käsityksen; sitä sivistynyt ihminen haluaa ja on velvollinen saamaan. Tieteet poistavat pimeyttä ja taitamattomuutta, ne karkoittavat epäluuloja ja niiden rasittavia seurauksia. Tieteet valaisevat kaikkia asioita, ja johtavat kaikkia ihmisiä totuuden tuntoon. Niistä saadaan enemmän oppia ja valoa kun esm. kuuluisan englantilaisen runoilijan Shakspeare'n mainiosta lauseesta: "taivaassa ja maalla löytyy enemmän kun viisaustieteenne voi uneksiakaan", jota tieteellisen totuuden epäilijät vetävät esille, siihen verkkoon kiertääksensä taitamattomia. Se maa ja kansa, jossa ei tieteitä viljellä, on verrattava sokiaan ja kuuroon ihmiseen.

Mutta totuus ei synny maailmaan vähällä aikaa eikä vähillä vaivoilla. Tieteiden historia on lavia kirja ja sen lehdet ovat kastettuina kärsimysten kyyneleillä ja punattuina viattomuuden veripisaroilla. Tieteen kedolla on liikkunut vaino ja ahdistus, ja jotka sen palveluksessa ovat uhranneet ja menettäneet henkensä, ansaitsevat ainakin yhtä suuren kiitoksen ja kunnian kun urhoollisimmat sankarit sodan tantereella. Tiede on korkein, vaikein ja vaivaloisin kaikista ihmisen töistä ja toimista; siitä on ymmärrettävä, mikä kunnioitus, rakkaus ja ansio tiedemiehille kussaki maassa on osoitettava ja annettava. He ovat kansansa suurimmat ja totisimmat sivistyttäjät ja hyväntekijät. Suuret ja nerolliset tiedemiehet ovat ihmiskunnan valistajat.

Kaikkia voidaan väärinkäyttää. Niin tieteitäkin. – Luku ja oppi ei ole suinkaan kaikille mieluista työtä, josta syystä niin monta seisahtuu elinajaksensa asumaan taitamattomuuden rikkaporstuaan. Kummakos sitte, jos niidenkään joukko ei ole pieni, jotka heittävät tieteellisen opin ja harjoituksen puoliväliin ja kiiruhtavat onnen etsintöön ulkonaisen elämän lavialla tiellä. Usiasti sattuu niin, että tämmöiset huikentelevaiset raukat ovat maistaneet tieteiden hedelmiä niin paljon, että ovat joutuneet epäilyksen aalloille, josta sitte eivät anna itsillensä aikaa ja vaivaa päästä vakuutuksen lujaan satamaan, uskon asioissa semminkin. He ovat väärinkäyttäneet tieteiden korkeutta ja syvyyttä lapsuutensa uskon rikkomiseksi, kun eivät sitte ahkeroi sitä saada parannetuksi ja selitetyksi käsityksen kovassa koulussa. Mutta muutamissa ja eipä niin muutamissakaan muuttuu tiedon halu kuolettavaksi himoksi, joka murhaa sielun ja ruumiin. Kuta korkiampi putous, sitä vaarallisempi lankeemus. Monelta on tämä himo pilannut mielen ja hulluuttanut pään ajut. Toisia on se upottanut yksinäisyyteen ja elämän ylenkatseesen. Tämmöisten tiedon himon uhrien joukossa on esm. uudempana aikana Mentelli-niminen unkerilainen oppinut aivan omituinen ilmaus tieteiden historiassa. Hamletin tavoin Shakspearen näytelmässä olisi hän tunkeinut asumaan vaikka pähkinäkuoren sisään, ennenkun kirjoistansa olisi luopunut. Niistä hän imi oppia ja viisautta yöt ja päivät, niitä rakasti niin huimasti, ettei pitänyt ulkonaisen elämän onnesta, sen tarpeista, sen seuroista, sen siisteydestä ja puhtaudesta pienintäkään huolta. Mentelli kuoli surkiasti ja vei oppinsa hautaan; ei heittänyt minkäänlaisia omia kirjoituksia jäljellensä, vaikka elinaikansa tutki ja oppi. Hän ja hänen kaltaisensa ovat verrattavat hedelmättömään peltoon, josta ei ole hyötyä kellekään[26].

Historiallisessa kasvannossansa ovat tieteet jakaineet moniin eri-osiin. Mutta niinkuin melkein kaikki olennot ja kappaleet maailmassa, niin ovat tieteetki lähemmässä eli kaukaisemmassa heimossa toisillensa. Sen suhteen auttavat ja valaisevat ne toinen toistansa, niinkuin esm. lasku- ja mittaustiede, jota historiaki tarvitsee määrätessä ajan juoksua ja kausia esityksessänsä. – Ken sentähden on oppinut ja käsittänyt yhden tieteen, osaa antaa arvon toisilleki, vaikka niissä ei olisi taitavakaan. Vaan kun jokaisella tieteellä ja sen erihaaroillakin on oma peltosarkansa viljeltävänä, seuraa siitä, että itsekukin on likimäisesti oma auttajansa ja selittäjänsä. Siinä on jokaisen tieteen itsenäisyys ja vapaus muiden tieteiden orjuudesta, ja juuri sen kautta voi toinen toistansa auttaa ja valaista. Ainoasti itsenäisillä ja vapailla olennoilla on vaikuttavainen toimi ja merkitys elämässä.

Jos katsotaan tieteiden alkua ja kasvantoa, niin niiden ensimäiset siemenet tavataan ympäri maanpiirin kylvettyinä sekaisin kansain muinaisiin jumaluus-ja maailmansynty-taruihin ja muihin kertomuksiin. Silloista hengen ja luonnon keskinäistä suhdetta myöten sulivat ne uskontoin kanssa yhteen ja pukeutuivat runoon ja satuun. Tämä oli kansain mietteille, luulloille ja tuntemuksille aivan luonnollinen muoto, eikä voinut muunlainen ollakaan. Tavallisesti luullaan sen syntyneen siitä, että asiat ja tapaukset runon kautta muistettiin paremmin kuin suorakielisessä puheessa. Mutta varma on, etteivät kansat sitä sentähden valinneet, eivätkä siitä semmoisena välineenä tietäneet mitäkään. Koko heidän elämänsä ja ajatuksensa juoksu liikkui muinasaikana runon keveillä ja hehkuvilla laineilla, josta syystä tietämättänsä pukivat sen säännölliseen verhoon paraimmat ja syvimmät mietteensä ja luulonsa[27].

Maailman synty esm. on kansoilla ollut hyvin rakkaana miete-aineena; kertomuksia siitä on säilynyt uudempaan aikaan asti. Usiat kansat ovat ajatelleet ja johtaneet maailman synnyn munasta, joka miete on itsessään sangen syvä ja merkillinen. Ihmeteltävä on sen löytyminen Suomen kansan muinasissa runoissa, joissa siitä kuitenki mahtanee olla tallella ainoasti katkaistuja palasia[28]. Tietoja tästä niinkutsutusta maailmanmunasta ei ole muilla kuin vanhimmilla ja kuuluisimmilla kansoilla, niinkuin esm. Intialaisten, Kiinalaisten, Persialaisten, Foinikilaisten ja Kreikkalaisten muinaskirjallisuudessa[29]. Miten Suomen kansa sen on saanut – joko omasta mietinnöstänsä eli muilta lainaamalla – voitanee vielä pitää ratkaisemattomana kysymyksenä, ehkä näyttää siltä kun se olisi Aasiasta joltakulta sivistyneemmältä kansalta saavutettu ja tänne muiston kautta tuotu perintö[30]. Olkoon miten oli – tottahan sen Suomen kansa kuitenkin on omituista luonnettansa myöten muodostanut; melkein hedelmättömät ovat semmoiset tutkinnot, joilla on tarkoituksena saada tieteelliseen varmuuteen, mikä perijuureltansa on kunki kansan omaa, mikä vierasta. Nuoremmat vesat indo-germanilaisesta kannasta eivät tätä maailmanmunaa enää tunne nimeksikään, eivätkä Suomen heimokansatkaan muut kuin Virolaiset, joilla se kuitenki löytyy sekoitettuna Juutalaisten luomisen kertomuksella[31]. – Kristillisyys on yleensä, mihin on tullut, joko keskeyttänyt eli peräti hävittänyt kansain muinaiset uskonnot ja mietteet, tahi oikeimmin: se ei ole hävittänyt – ne ovat itsestänsä lakastuneet korkiamman opin ja tieteen valossa, ehkä typerät munkit ja papit ovat kaikissa maissa tämän suhteen näyttäneet joutavaa jumalisuutensa intoa.

Mutta kun koko se perustus, josta mainitut siemenet puhkesivat kasvuun, oli väärä, ja kun niiden muodostajana oli rajoittamatoin mielijohde, ei niistä voinut syntyä muita kuin sinne tänne ampuvia, pian raukenevia vesivesoja, joista ei myöskään suoraan saateta tieteiden alkua ja kasvantoa johtaa. Hämäryys kuuluu kuitenkin aamun valkiamiseen, aamu päivään, ja sillä tavoin liittyvät kansain lapsuuden ajan luulot ja mietteet tieteiden historiaan; kukin aika ja sen hakemukset ovat katsottavat tarpeellisiksi kansain ja ihmiskunnan sivistyksen menossa ja juoksussa. Mutta tieteellisen totuuden kehto ei ole haettava mielijohteen loistavista ruusutarhoista. Ajatus on sen ikuinen lähde, ja siitä sen piti maailmaan ilmautua, sitte kun edelläkäyvä ehto sen suhteen oli täytetty. Mikä tämä ehto oli? Se oli ihmishengen herääminen luonnon välittömästä helmasta ja ajatuksen vapauttaminen sen siteistä. Se kun ensin tapahtui, sitte vasta tieteiden syntyki lähestyi. Tämä ehto toteutui Kreikan muinaisessa kansassa, jonka heränneestä hengestä ajatus nousi itsetietoon ja pani alun tieteiden ja taiteiden syntyyn ja kasvantoon. Tämä oli kreikkalaisen kansan suuri ja jalo kutsumus maailmassa.

Kreikkalaiset kun kadottivat vapautensa ja itsenäisyytensä, laimistui heidän tieteellinen ja taiteellinen toimensa. Tieteitä viljeltiin kristillisyyden ensimäisinä vuosisatoina paraasta päästä Aleksandriassa ja Italiassa, josta ne vähitellen siirtyivät muihin Europan maihin. Romalaiset eivät kovin rakastaneet tieteitä, ehkä eivät niitä ylenkatsoneetkaan; ulkonainen kiilto ja loistavuus, sota ja sen pauhut olivat heille mieluisemmat. Arapialaiset voimaan päästyänsä hyväilivät myös tieteitä, etenki lääkitys-, lasku-, mittaus-ja tähtitiedettä, joissa vieläki käytetään heidän antamia oppisanoja. Suuren keisari Kaarlon aikana sai oppi ja tiede suojeluksen luostarien ja tuomiokirkkoin kouluissa, joista keskiajan viimeisillä vuosisadoilla nousivat vapaisin yhdyskuntiin; näistä kasvoi sitte Yliopistoja usioihin maihin. Keskiajan opillisille riennoille ja harjoituksille ei kuitenkaan saateta korkiammassa merkityksessä antaa tieteen nimeä; vanhoja jälkiä kierrettiin ja poljettiin, niissäkään pohjaan menemättä, ja sen ohessa väärinkäytettiin kristinoppia muiden opinhaarain polkemiseksi ja sortamiseksi. Uskonpuhdistuksen jälkeen rupesi tieteilleki suurempi vapaus koittamaan, ehkä sitteki tiedemiesten tointa ja kirjoituksia on pyydetty pitää lukon takana.

Jos kansain elämän juoksussa voidaan sanoa mitäkään myöhään tapahtuneeksi ja matkaansaatetuksi, niin totta Suomen kansa sai maahansa tieteille pysyväisen paikan aivan myöhään. Ruotsissa pantiin Yliopisto toimeen 1477, ja vasta 173 vuoden kuluttua siitä perustettiin semmoinen opetuslaitos Suomeen, ja seki tapahtui ruotsalaisen miehen kautta ja ruotsin kieliläisille. Suomalaiset eivät ole milloinkaan osanneet valvoa etujansa ja oikeuksiansa kansain joukossa. Saa nähdä, kuinka monta sataa vuotta kuluu siksi kun maahamme saadaan varsinainen tiedelaitos, niinkutsuttu Tiede-Akatemia toimeen, jonka jäsenien töitä ja voimia ei vähennetä monilla syrjätoimituksilla, niinkuin tiedemiestemme nykyinen hankala laita on?! Kaikissa sivistyneissä maissa löytyy semmoisia laitoksia, ja juuri niiden kautta ovat tieteet voineet uudempana aikana laajentua niin suuriksi, että työn tuskin jaksaa yksi mies elinaikanansa perinpohjin tutkia ja täydellisesti esitellä yhden ainoankaan tiedehaaran sisältöä. Siitä on työnjako tieteissäkin ollut tarpeellisena ja luonnollisena seurauksena. Eipä siis kelläkään ole syytä tiedostansa kerskailla, eikä sitä totinen tiedemies teekään. Nöyryys ja siveys on hänenki velvollisuutensa, totuus kunniansa, rehellinen tutkinto kaita tiensä tieteiden valtakuntaanpa järjen terävä miekka sota-aseensa, jolla totuuden sisukset avataan ja ilmituodaan. Mutta siihen tarvitaan rohkeutta. Senpä tähden asuu tiedemiehen sydämessä rohkea into, joka ei pelkää vainoa eikä kuolemaa totuuden etsimisessä ja julistamisessa. Hänen toimensa on myös niin läheisessä yhteydessä elämälle yleisesti, että tuskinpa siinä tapahtuu mitäkään, joka jo sitä ennen ei olisi jossaki määrässä nähty tieteen hiljaisessa maailmassa. Muinaisella ajalla oli rohvettansa, nykyisellä on tiedemiehensä; molempia ovat kansalaisensa harvoin käsittäneet.