»Ehkäpä rouva ei huoli nähdä erämaata?»
Samassa Spahi huomasi, että Lady Wyvernen katse siirtyi hänestä ja kiintyi johonkin hänen takanaan. Hän kääntyi ja näki kameliparven sekä karjapaimenten hiipivän ravintolan ohi matkalla erämaahan. Äänettömästi he kulkivat kapeata tietä pitkin. Karjapaimenilla oli karvaiset lakit päässä ja liehuvat vaipat hartioilla sekä kädessä pitkät sauvat. Tähystäen eteensä lintumaisilla silmillään he katosivat kuin aaveet rotkon varjoon. Heidän ilmestymisensä ja katoamisensa herätti Lady Wyvernen mielessä romanttisen ja salaperäisen tunnelman, halun saada seurata noita vieraita miehiä ja heidän elukoitaan hopeamaailmaan, joka häämöitti pimeyden takaa.
Hän astui verannan poikki ja kurkisti Sir Clauden huoneeseen. Tämä kuorsasi rohkeasti.
»Hän uneksii villilampaista!» mutisi Lady Wyverne. »Jospa Crumpet olisi edes hiukan — hm!»
Hän huokasi, heitti ylleen viitan ja astui hiljaa portaita alas.
Spahi odotti häntä pihalla. Hänen rohkea käytöksensä oli kadonnut, ja hän kumarsi juhlallisen vakavana, mikä hämmästytti Lady Wyverneä, sillä hän ei ollut tottunut niihin äkillisiin muutoksiin, jotka itämaalaisille ovat niin kuvaavia.
»Eikö herra tule mukaan?» kysyi Spahi yksinkertaisesti.
»Herrako?»
Lady Wyverne katsoi hämmästyneenä Spahia suoraan silmiin.
»Mieheni nukkuu», lisäsi hän tointuen jälleen.