»Tulkaa, rouva!»
»Mutta —»
Spahi avasi portin.
»Sinne on vain viiden minuutin matka. Neljännestunnin kuluttua palaamme takaisin ja rouva on saanut nähdä — ah, jotain ihanampaa, kuin mitä te koskaan Englannissa olette nähnyt.»
Hän piti porttia avoinna. Lady Wyverne astui tielle.
Seuraavana aamuna, kello kolmelta, kun tähdet yhä loistivat, kuuli Lady Wyverne miehensä raskaasti liikkuvan huoneessaan. Hän lähestyi vaimonsa huoneen ovea, avasi sen meluavasti ja astui sisään kynttilä kädessä. Pyssy oli heitetty olkapäälle. Lady Wyverne makasi hiljaa silmät ummessa, ja hetken kuluttua Sir Claude sulki oven ja rouva kuuli hänen astuvan portaita alas. Sitten hän kuuli ulkoa hiljaista ääntä ja muulien kavioiden kopinaa. Sir Claude oli lähtenyt. Rouva huokasi. Hän tuumi itsekseen, miksikä hän oli ollut nukkuvinaan. Mutta hän ei vastannut omaan kysymykseensä.
»Toivottavasti hänellä on hyvä metsästysonni», tuumi hän sitten.
»Toivottavasti hän saa jotain ammutuksi.»
Ja sitten Lady Wyverne vaipui uneen.
Iltapuolella, kello viiden seuduissa ratsasti Sir Claude hyvillä mielin ravintolan oven eteen. Hänen takanaan, muulin selässä riippui kuollut villilammas.
»Mainiota metsästystä!» hän huudahti katsahtaen vaimoonsa, joka istui korituolissa verannalla. »Odotin useita tunteja saadakseni tilaisuuden ampua; toivottavasti, Kitty, ei sinun ole ollut liian ikävä?»