»En mitään. Mene nukkumaan, vanhus.»
Panematta suuresti vastaan Sir Claude totteli käskyä. Villilampaat olivat kovasti väsyttäneet häntä. Hän olisi voinut nukkua seisoviltaan kuin hevonen sinä yönä.
IV.
»Maistuiko cous-cous hyvältä?» kysyi Lady Wyverne puolen tuntia myöhemmin.
Hän käveli yhdessä Spahin kanssa hitain askelin kuun valostamaa tietä myöten, jota kalliot kummaltakin puolen reunustivat ja nuo korkeat vuoret, jotka kohosivat mustina purppuraista taivasta kohti, näyttivät yhtä salaperäisiltä kuin helvetin kalliot jossakin Dorén kuvassa. Vuolaan joen kohina kumisi heidän korvissaan ja vaimensi melkein kokonaan heidän äänensä heidän jutellessaan keskenänsä.
»En minä voinut syödä, rouva.»
»Miksikä ette?»
»Minä ajattelin teidän lähtöänne huomenna ja omaa matkaani — kauaksi
Zibaniin, isäni taloon.»
»Hullutusta!» sanoi Lady Wyverne kohauttaen hiukan olkapäitään.
»Minulla oli mainio ruokahalu.»
Spahi oli ääneti. Tänä iltana hänellä oli hartioillaan leveä punainen viitta, joka liehui edes-takaisin hänen astuessaan juhlallisin ja kopein askelin, niinkuin ainakin arabialainen. Lady Wyverne vilkaisi häneen syrjästä kallistaen päätään kuin pieni lintu.