Hän sammutti lampun, pisti täysinäisen viinipullon kainaloonsa ja astui ravintolaan sulkien oven jälkeensä.
Hetken kuluttua vedettiin rautainen salpa oven eteen.
IX.
Pitkältä ja vaivalloiselta tuntui matka kuutamossa. Aluksi Sir Claude ajoi edellä, mutta hänen oli vaikea pysytellä tiellä ja siksi Ahmedin oli pakko näyttää tietä. Askel askeleelta he kulkivat synkkää vuoriketjua kohti, joka rajoitti yhdeltä puolen erämaata. Muulit astuivat hitaasti. Eläin raukat, ne olivat todellakin väsyneet ja olisivat tarvinneet yön lepoa. Samoinkuin englantilaiset yleensä sääli Sir Claudekin niitä elukoita, jotka palvelivat häntä, ja useamman kerran hän tunsi omantunnonvaivoja uhuttaessaan muuliaan eteenpäin. Ahmed ei välittänyt niistä. Muulit eivät olleet hänen omansa, eikä hän tullut ajatelleeksikaan eläinten kärsimyksiä.
Ahmed alkoi laulaa valittavalla ja surkealla äänellä. Hänen harminsa lauhtui heti kun hänen toimelias ja ahnas mielensä sai jotakin aprikoitavaa. Vieras, rikas englantilainen oli tarjonnut hänelle sata frangia siitä työstä, jonka hän nyt teki. Hän oli kieltäytynyt ottamasta niitä vastaan siksi, ettei hän tahtonut lähteä tälle yölliselle retkelle. Mutta nyt hän oli sittenkin matkassa.
Ja Ahmed lauloi yhä äänekkäämmin.
Voisiko hän tehdä tällaista palvelusta ilmaiseksi? Tuo ajatus suorastaan inhotti häntä. Laulaessaan hän alkoi suunnitella uutta juonta ja suunnitellessaan sitä hänen vihansa haihtui kokonaan.
Ei koskaan Ahmed ollut antanut muukalaisen vielä lahjoa itseään. Sellainen mahdollisuuskin sai hänen verensä jähmettymään. Mutta koska hänet oli pakoitettu lähtemään tälle matkalle, niin täytyihän hänen myös saada siitä hyvä maksu. Ja hän päätti kiristää muukalaista, joka oli haukkunut häntä ja pakoittanut hänet pettämään oman heimolaisensa, oman kansansa miehen.
Ja Ahmedin ääni kajahti yön hiljaisuudessa yhä valtavampana ja surkeampana.
»Ahmed!»