Hän huokasi tarkastellen terävästi Sir Claudea toisella silmällään.
»En koskaan ennen ole ollut liikkeellä koko yötä rasittavan metsästyksen jälkeen.»
Sir Clauden muuli kompastui.
»Seis!» huusi Sir Claude. Hän tunsi pistoksen sydämessään. »Te olette itse siihen syypää!» mutisi hän.
»Minäkö, herra?»
Ahmedin ääni ilmaisi hämmästystä.
»No, jollette te —»
Sir Claude vaikeni. Mitäpä hän oikeastaan tiesi. Epäilys kalvoi vain hänen mieltään. Ja hänestä tuntui aivan mahdottomalta päästä mihinkään varmuuteen. Miten hän olisi voinut tehdä kysymyksiä Ahmedille ilmaisematta samalla, miten levoton hän oli vaimonsa tähden? Ja miten hän olisi voinut tunnustaa tuolle »kirotulle mustaihoiselle», että hän pelkäsi Spahin olevan vaarallisen hänen kauniille ja viattomalle vaimolleen?
»Teidän ei olisi pitänyt kehoittaa minua lähtemään tälle retkelle», sanoi Sir Claude vihdoin.
»Minä luulin, ettei herra ollut koskaan pyytänyt gaselleja.»