HAMARI. Niin no, katsos nyt! Mitä se sitten hyödyttää pitkittää tämmöistä yhteiselämätä, josta meille molemmin puolin on vaan harmia. Minä sen vuoksi olen ajatellut näin. Matkustan pois pitemmäksi ajaksi. Olen nimittäin hakenut toisen paikan kaukana täältä ja paljon mahdollista että sen saankin. Sinä panet sitten Viralliseen lehteen ilmoituksen siitä tavallisesta »vuoden ja yön kuluessa» — minä en saavu, ero on laillisesti vahvistettu ja minut tuomitaan maksamaan sinulle niin ja niin paljon vuotuista korvausta ja — —
BERTHA. Ettet häpeä! Maksaa minulle kuin mille tahansa rakastajattarelle, josta ei enää huoli.
HAMARI. Sinä erehdyt taas, mehän olemme kristillisessä avioliitossa, josta pappi garantteerasi meille niin paljon onnea ja siunausta. Mutta muutenhan tuo korvausasia on vaan sivuseikka. Pääkysymys on nyt vaan suostutko sinä minun ehdotukseeni?
BERTHA. En — en suostu.
HAMARI. Et siis tahdo erota?
BERTHA. Tahdon, tahdon kyllä, mutta — —
HAMARI. Mutta sinä odotat ensin kuinka asiat tulisivat muodostumaan.
Eikö niin?
BERTHA. Mitä sinä sillä tarkoitat?
HAMARI. Kuule, minä sanon vielä etten ole mustasukkainen. Sinä et ole vielä ihan varma ihailijastasi, ja sen vuoksi sinä — —
BERTHA. Kuinka sinä uskallat — —!