VILANDER (vasemman puoleisessa ovessa). Onko vahtimestari — —? Jassoo, tuossahan se onkin. Pian totivehkeet sisään. Senaattori on jo levoton kun ei saa tuutinkiansa.
HENTUNEN. Paikalla, heti paikalla.
(Menee, FIINA samoin.)
VIIDES KOHTAUS.
VILANDER. AMELIE.
AMELIE. No, hyvä että tapasin sinut, Pontus. Aijoin juuri tulla sanomaan että eiköhän jo olisi aika julaista kihlaus. Kaikki näyttävät sitä odottavan ja kihlatutkin ovat jo vähän hermostuneita. Sinä pidät pienen puheen, juomme heidän maljansa ja sitten on siitä päästy.
VILANDER. Niin, kyllä kai se on parasta, mutta odotahan siksi kun ensimäinen robbertti on mennyt. Mutta mitä minä nyt sanon, minä en juuri ole mikään puhuja, kuin tiedät.
AMELIE. No, ainahan sinä nyt muutamia sanoja löydät. Mutta eikös kekkerimme ole onnistuneet, Pontus, vai mitä? Elegantti, valittu seura, nuoruutta ja kauneutta, hyvä valaistus ja iloinen mieli! Mitä sitten puuttuu? Ja kuuleppas, vanha paroonitar, joka on semmoinen aristokraatti, pyysi saada sanoa minua sinuksi ja kutsui minua sitten vielä kesällä maatilalleen, ajatteleppas! Ja sinä voit arvata kuinka muut rouvat olivat kateellisia, varsinkin kamarineuvoksetar, joka aina on niin olevinaan. Hän onkin niin tavattoman herttainen ja miellyttävä tuo vanha paroonitar!
VILANDER. Veli senaattori on myöskin ollut niin ystävällinen ja niin hauskalla tuulella. Tiedätkös hän sanoi minua vahingossa Vigilanderiksi. Olisipa vaan sen tehnyt joku muu, niin kyllä minä olisin häntä — — mutta mehän olemme vanhoja koulutovereita, hehehe! Mutta tuo puhe — mitä minä nyt oikeastaan — —
AMELIE. No, mieti sitä nyt vähäisen. Minä menen vieraiden luo siksi kuin suoritatte robbertinne. (Kääntyy takaisin.) Mutta miltä minä näytän tänä iltana? Eikö pukuni vaateta minua? sanoppas Pontus.