AMELIE. Niin, missä Hentunen on että tulisi tarjoomaan?
(Viittaa Fiinalle, joka seisoo syrjässä.)
SENAATTORI, KAMARINEUVOS ja molemmat HERRAT (vasemmalta).
AMELIE (Vilanderille puoliääneen). No, kuinka sinä olet noin hajamielisen näköinen? Mitä sinulle on tapahtunut? Voitko pahoin?
VILANDER. En suinkaan — en suinkaan. Olen vaan vähän hermostunut kun täytyy puhua — ja kun ajattelen että Miili nyt tulee meidät jättämään — —
MIILI. Pappa, siirretään tämä julistaminen toiseksi kerraksi. Ehtiihän sitä vielä.
AMELIE. No kaikkea! Sepä vasta oikku! Kun juuri tätä varten on kutsuttu vieraita. — Kilistä nyt lasillasi ja sano pari sanaa, Pontus.
VILANDER (katsoo ympärilleen onko kaikki saaneet lasinsa ja kilistää). Hyvät naiset ja herrat! Sanotaan ettei ole hyvä miehen olla yksinään. Hm! hm! — Eikä naisenkaan, hm! — Hyvä herrasväki! Minulla on tytär — minulla on kaksi — mutta minä nyt en siitä toisesta puhu — sillä hän on jo onnellisissa naimisissa — hm — naimisissa. Minä puhun nyt vaan nuoremmasta tyttärestäni — sillä, niinkuin jo sanoin, niin minulla on kaksi tytärtä — toinen vanhempi ja toinen nuorempi. (Rykii; pieni äänettömyys.) Hyvä herrasväki! Avioliitto on tärkeä askel elämässä — tärkeä — sangen tärkeä. Se voi onnistua — ja se voi epäonnistua. Niin, en minä nyt itsestäni puhu. Hm! — Niin, ehkä herrasväki ymmärtää mistä on kysymys. Eräs nuori mies omasta virastostani — omasta virastostani — vahtimest — hm — herasöötinki Yrjö Käki on pyytänyt tyttäreni Miilin vaimokseen — ja saan sen vuoksi täten kunnian julaista heidän kihlauksensa. Eläkööt siis kauvan ja onnellisesti tyttäreni Miili ja hänen rakas sulhasensa herasöötinki Hent — tuota — Käki piti minun sanoman. Eläkööt!
(Naurua, onnentoivotuksia ja lasien kilistelemistä.)
(Esirippu lankeaa.)