FIINA (menee).
ASIANAJAJA, (keski-ikäinen mies salkku kainalossa). Onko se assessori
Vilander, jonka kanssa minulla on ilo puhua?
VILANDER. Kyllä se minä olen.
ASIANAJAJA. No, sepä hauskaa, oikein hauskaa! Minä olen asianajaja Pimpstén Speditiooni-Komissiooni-Inkassotoimisto. (Ottaa paperin salkustaan.) Minulla olisi tässä pieni viinilasku Mikkel ja K:nilta — 350 markkaa — bagatelli vaan. Jos passaa?
VILANDER. Olen tykkönään unhottanut — —
ASIANAJAJA. Jaa jaa, sehän on luonnollista, aivan luonnollista. Kuka niitä kaikkia muistaa, varsinkin tämmöisiä vähäpätöisiä. Saan siis kunnian kuitata tämän pienen lapun ja levereerata firmalle saatavansa. Saanko nöyrimmästi pyytää kynää ja mustetta. Antakaa anteeksi, että vaivaan, antakaa anteeksi!
VILANDER. Minulla nyt ei tällä kertaa ole sisällä aivan noin paljon.
Kyllä minä huomenna — —
ASIANAJAJA. Herra assessori laskee leikkiä — tämmöinen vaatimaton summa —!
VILANDER. Olen satunnaisesti vähän rahanpuutteessa tänään, mutta — —
ASIANAJAJA. Siis ei. (Pistää laskun takaisin salkkuun.) Valitan sitten että tulin häiritsemään. Annan siis laskun ulosottomiehelle — siinähän on vähän enemmän formaliteettejä — mutta jos sillä tapaa sopii paremmin herra assessorille, niin en minä suinkaan — — Olisi muuten sanomattoman hauskaa saada palvella herra assessoria. Ehkä uskallan antaa korttini. (Panee käyntikortin pöydälle.) »Lasse Pimpstén. Speditiooni, kommissiooni, Inkassotoimisto.» — Minulla on kunnia!