MÖTTÖNEN. Herra hovineuvos ei taida enää tuntea minua. Nimeni on Möttönen, ammatiltani hengellisten kirjain myyjä, ja olihan minulla joitakuita vuosia takaperin kunnia asua samassa talossa Kaivopuistossa kuin herra hovineuvoskin. Herra hovineuvoksen piiatkin kerran ostivat minulta yhden kirjan: »Hunajan pisaroita elämän poluilla».
MILLER. En voi muistaa. Mikä asia?
MÖTTÖNEN. Olen lukenut sanomalehdistä että Uuden vieraskodin hoitajan paikka on haettavana ja sen vuoksi olen rohjennut —
MILLER. Näyttäkää paperinne!
MÖTTÖNEN. Jos saan luvan —
MILLER (katselee papereita): Hm, teillä ei ole huonoja todistuksia. Papit kiittävät teitä nöyryydestä ja kuuliaisuudesta ja te olette saanut paljon kirjoja kaupaksi. Mutta teillä on monta kilpailijaa.
MÖTTÖNEN. Minä luotan ainoastaan taivaaseen ja teihin, herra hovineuvos.
MILLER (rykii): Hm! No, oletteko käynyt johtokunnan toisten jäsenten luona?
MÖTTÖNEN. Kyllä, mutta ne sanoivat että se on herra hovineuvoksesta josta kaikki riippuu. Ja kun sen kuulin, niin silloin iloitsi sydämeni sillä tiesinhän että herra hovineuvos tuntee minut tosikristilliseksi veljeksi ja että minulla on iso perhe, joka —
MILLER. Kuinka monta lasta teillä on?