Ja antaa minulle tämmöisen toimen! Minulle, Karl Johan Stobeniukselle! Niinkuin ei siinä hallituksessa sitten olisi nuorempia jäseniä. Minä en ollenkaan ole tyytyväinen, en ollenkaan. Mutta missä on juomavettä? Jahah. (ottaa karafiinin) Kas, kuinka kauniita kukkia! Ja vielä nauhojakin! »Kiitollisilta oppilailta». Ooh, ooh! Ja kumminkin sanotaan valituskirjeissä että oppilaat häntä vihaa. Sepä merkillistä! Olisiko hän itse? Hehehe! (Neiti Kortmanille.) Niin, kaunis jardinièri kuin oppilaanne ovat teille antaneet, neiti! (Kaataa vettä hattuunsa siinä luulossa, että se on lasi.)
Neiti Forslund.
Ai ai, herra professori! Mitä te nyt — (Auttaa häntä ja pyyhkii hattua.)
Juonas
(kirje kädessä).
Siinä on koko etuhuone täynnä ihmisiä. (Neiti Kortmanille.) Vossikka meni ja tässä on neidille kirje.
Neiti Kortman
(itsekseen).
Mitä? Emman käsiala eikö hän! (Lukee hiljaa sillaikaa kun professorin hatun kanssa hommataan.) »Asiasi pahempi kuin meille kerroit — — mieheni kieltää minua tulemasta — Jenny — Klaara — esteitä — eivät voi tulla.» (Rutistaa kirjeen.) Nuo kurjat! Nuo raukat! Mutta Liina kumminkin tulee.
Stobenius