Neiti Kortman.
Et tarvitse sanoa mitään, kyllä minä puhun. Pääasia on, että olet vait. No, näyttikö siltä kun olisivat epäilleet että tuo ruusupensas oli vaan tekosyynä ja että minulla tällä kutsumuksella oli toinenkin ja tärkeämpi tarkoitus? Huomasitko sinä?
Liisi.
Mistä minä niiden ajatuksia voisin — —
Neiti Kortman.
Niin no, mistä sinä — sehän on luonnollista. Kysyivätkö josko olen hyvin levoton ja alakuloinen?
Liisi.
Surkuttelivathan ne teitä ja päivittivät ihmisten pahuutta ja minä sanoin ettei se suinkaan mahda tuntua tädistä hauskalta kun kaksi valitusta tällä viikolla jo on hänestä mennyt kouluhallitukselle, sanoin.
Neiti Kortman.
Menkööt vaikka kolme, minä en niistä välitä. On minullakin ystäviä ja tänään sitä koetetaan mitä me voimme. (Nousee.) Mutta ensin täytyy valmistaa Liinaa, kyllä loput sitten menee itsestään. — Mutta eikö sinne joku tullut tambuuriin? Meneppäs katsomaan, se on varmaan hän.