Postiljooni.
Puhun vaan mitä kaupungissa kerrotaan ja kyllähän Juonaskin ne asiat tuntee. Sanovathan sen hakkaavan tuota opettajaa, tuota sileänaamaista, joka — —
Juonas.
Sanon sinulle vielä kerran Mattsson, tyst nyh! Asia ei meitä liikuta. Vai liikuttaako ne ehkä sinua nuo ilo- ja surusanomat, joita sinä joka päivä laukustasi ihmisille jakelet? Ei ollenkaan. Ja liikuttaako ne minua nuo käskyt, jotka minulle täältä annetaan? Yhtä vähän. Mutta sinä hölkötät ja jakelet ja minä lennän ja tottelen ja silloin käy kaikki hyvin ja kaikki ovat tyytyväiset. Se on minun villesohviia, niinkuin ne oppineet sanovat.
Postiljooni.
Niin niin, kyllähän se Juonas rupattaa osaa, mutta olen minäkin, vaikka olen vaan tämmöinen halpa postiljooni, tullut huomaamaan että kyllä täällä koulussa on yhtä ja toista, joka olisi korjattava ettei — (Kello lyö 11.)
Juonas.
No, nyt on kello yksitoista ja opettajat tulevat luokilta. Ja tuo juuttaan valkea, joka taas on sammunut — —!
Postiljooni.
No, hyvästi sitten. Näkemään asti. (Menee.)