TYYNE (yksin): Hyi, kun rupesi peloittamaan! Olinpa kerrassaan varomaton, kun tänne tulin. Ajatteleppas, jos se olisi kauppias, joka tulee kotiin kaupungista! (Kuuntelee ovella.): Taivas, se on sedän ääni!
KALLE (tulee takaisin): Nyt on piru merrassa! Se on setäsi! Hän tulee sisään — hän tahtoo puhutella minua virka-asioissa — hänellä on siltavouti mukanaan. Kauhistus, mitä nyt on tehtävä!
TYYNE. Eikä täällä ole kuin yksi ovi! Minä hyppään ulos ikkunasta.
KALLE. Se on liian korkealla. Sinun täytyy piiloutua johonkin. Tuonne pöydän alle — Ei, tänne sohvan taa —. Ei, nyt minä tiedän! Tule tänne, pistän sinut tuohon kaappiin. Pian pian!
(Aukaisee kaapin.)
TYYNE. Mutta jos minä siellä tukehdun?
KALLE. Joutavata, eihän se kestä kuin muutamia minutteja — eihän hän kauan viivy — —.
TYYNE (kaapissa): Täällä haisee pahalta — —.
KALLE. Minun rasvanahkasaappaani ne vaan. (Sulkee kaapin oven.) Kas niin! Ole nyt hiljaa kuin hiiri. Pian minä sinut pelastan. (Pistää avaimen taskuunsa ja menee aukaisemaan peräovea). No, tämäpä nyt vasta helkkarin moinen sattuma! — Herra vallesmanni on niin hyvä ja astuu sisään.