ENSIMMÄINEN LUKU
Luola
Se paikka, jossa Dick ja lordi Foxham joukkoineen saapuivat maantielle, ei ollut kovin kaukana Holywoodin luostarista ja vain noin kolmen tunnin matkan päässä Shorebysta. Lordin miehet veivät hänet luostariin, ja Dick jäi yksikseen niiden "Mustan nuolen" miesten seuraan, jotka vielä olivat jäljellä.
Heitä ei enää ollut kuin tusinan verta ja jotkut niistäkin haavoittuneita. Ja kaikki olivat raivoissaan yrityksen vaivoista ja huonosta tuloksesta. Dickillä ei ollut muuta neuvoa kuin tyhjentää kukkaronsa vähäksi tyydytykseksi viluisille ja nälkäisille tovereilleen. Sitten hän kiitti heitä heidän urhoollisuudestaan, vaikka kyllä mielessään moitti heidän pelkuruuttaan. Tämän jälkeen miehet saivat palata Shorebyhin.
Ainoastaan luotettava Lawless jäi Dickiä saattamaan. Heidän tultuaan monihaaraiseen, korkeita ja kierorunkoisia tammia kasvavassa metsikössä olevaan tienristeykseen, Lawless sanoi:
"Nyt, herra Richard, jollette ole liian ylpeä vieraillaksenne miehen luona, joka ei ole jalosukuinen eikä edes kelpo kristitty, voin teille tarjota pikarillisen viiniä ja nuotion, jonka ääressä saatte sulatella vilunkohmeen pois luistanne."
"Kiitos ja kunnia", Dick sanoi, "pikarillinen viiniä ja hyvä nuotio!
Niiden luokse olisin valmis käymään pitkänkin matkan."
Lawless poikkesi tieltä, ja astuskeltuaan reippaasti ja varmasti kappaleen matkaa he saapuivat luolantapaiseen, johon oli tuiskunnut lunta sisään. Ylellisyyttä ei luolassa suinkaan ollut, mutta nokinen tulisija nurkassa ja iso rautakiskoinen tammiarkku osoittivat heti, että se oli ihmisen asunto eikä eläimen kaivama pesä.
Vaikka kinos puoleksi peitti luolan suun ja sisässäkin oli lunta, oli siellä kuitenkin lämpöisempi. Lawless viritti tulen kuiviin oksiin ja muihin sytykkeihin, jotka rupesivat iloisesti loimuamaan, ja halpa asunto tuntui oikein kodikkaalta.
"Tässä on nyt vanhan Lawlessin kaniininkolo", sanoi luolan isäntä tyytyväisenä lämmitellessään tulen edessä. "Estäköön taivas minkään nuuskivan koiran osumasta tänne! Niin, kyllä olen liikkunut maailmassa siellä ja täällä, kuljeksinut maita ja meriä neljätoistavuotiaasta alkaen, jolloin ensi kerran pakenin luostarinkirkosta, vieden mukanani lukkarin kultaketjun ja messukirjan, jonka möin neljästä markasta. Englannissa olen ollut, Ranskassa ja Burgundissa, vieläpä Espanjassakin, jonne tein pyhiinvaelluksen sieluparkani puolesta. Ja vielä merelläkin, joka on joka miehen maata. Mutta tässä on minun kotini, herra Shelton. Tämä on minun isänmaani, tämä maakuoppa. Olipa sade tai tuuli, olipa mailla kirjava kevät tai talvi, jolloin istun rovion ääressä ja kuuntelen kuinka kultarintakerttu lirittelee metsässä — tämä on kirkkoni ja torini, vaimoni ja lapseni. Tänne aina palaan ja täällä toivon saavani kerran kuolla."