Hän asetti paperin kuolleen miehen rinnalle. Vieressä katselevan Lawlessin järki rupesi vähitellen hiukan selvenemään. Hän otti kaapunsa alta mustan nuolen ja pisti sillä paperin kiinni. Dickiä hirvitti tuo kylmäverinen tunteettomuus kuollutta miestä kohtaan, ja hän päästi tahtomattaan hiljaisen huudahduksen.
"Toverikuntani saakoon sille tulevan kunnian", Lawless hoki, "eikö niin?" Ja sitten hän ummisti silmänsä, avasi suunsa ja alkoi laulaa jylistää.
"Vaiti, hurja!" huudahti Dick sysäten häntä seinää vasten. "Jos mies, jossa on enemmän viiniä kuin järkeä, jotain älyää, niin pyhän neitsyen nimessä korjaa luusi tästä talosta, missä saatat meidät molemmat hirsipuuhun! Mene!"
"Pyhän messun kautta", Lawless huudahti, "jollei minua tarvita, niin kyllä lähden." Sen sanottuaan hän rupesi risteilemään alaspäin, silloin tällöin törmäten seinään.
Tuskin hän oli hävinnyt näkyvistä, kun Dick palasi piilopaikkaansa seinäverhon taakse, vaikka järki neuvoikin häntä mitä pikimmin poistumaan koko talosta. Mutta rakkaus vei järjestä voiton.
Aika kävi hänelle pitkäksi. Takkatuli oli sammumaisillaan, lamppu loppuun tuikahtamassa, kaikki hiljaista ja äänetöntä. Silloin tällöin kantautui jotain kilinää tai ääntä alhaalla illallista syövien luota.
Viimein kuitenkin alkoi kuulua läheneviä ääniä ja askelia, ja heti sen jälkeen saapui useita sir Danielin vieraita käytävään, missä he heti huomasivat revityn seinäverhon ja kuolleen miehen.
Toinen juoksi sinne, toinen tänne, kaikki huusivat.
Vieraat, sotilaat, naiset, palvelijat, sanalla sanoen kaikki ja kaikenlaiset talon vakinaiset ja satunnaiset asukkaat riensivät paikalle ja yhtyivät yleiseen melskeeseen.
Tie avautui ja sir Daniel itse astui näkyviin huomispäivän sulhasen, lordi Shorebyn saattamana.