"Se tulee niin äkkiä, nuori herra Dick", Lawless vastasi. "Antakaa minun vähän hengittää, niin olen oleva yhtä luja kuin te itse, pyhän messun kautta!"
"No nyt tunnen vanhan urhoollisen toverini!" Dick vastasi. "Ei kuolema minuakaan miellytä, mutta ei auta itku, miksi siis itkisimme?"
"Niin on", toisti Lawless. "Kuolemasta viisi, sen täytyy tulla ennemmin tai myöhemmin, ja kuoleman hirsipuussa sanotaan olevan yhtä helppo kuin mikä muu kuolema tahansa. Tosin en ole ketään tavannut, joka olisi siitä palannut kertomaan."
Sen sanottuaan vanha seikkailija asettui mukavaan asentoon, pani kätensä ristiin ja rupesi katselemaan ympärilleen mitä välinpitämättömimmin, melkeinpä hävyttömästi.
"Parasta pysyä tyynenä ja odottaa", Dick sanoi. "Emme vielä tiedä, mihin toimenpiteeseen Ellis on ryhtynyt. Kenties vielä pääsemme tästäkin pälkäästä."
Tuskin he olivat lakanneet puhelemasta, kun kuului iloista soittoa, joka lähenemistään läheni, ja samaan aikaan rupesivat kirkonkellot soimaan. Kirkon suuri läntinen ovi avattiin, ja kansaa virtasi joukoittain kirkkoon. Dickille selvisi, että lordi Shoreby ja sir Daniel olivat pelosta ja varovaisuudesta päättäneet vihkimyksen toimitettavaksi varhain aamulla ja että hääseurue nyt oli tulossa.
Jotkut lordi Shorebyn miehet avasivat kansanjoukossa tien, lykäten väkeä taapäin kummallekin puolelle, ja avonaisen kirkonoven ulkopuolelle saapuneet soittajat jäivät siihen kasvot ponnistelusta punaisina. Sitten he jakaantuivat kahteen ryhmään, ja heidän väliltään astui hääjoukko kirkkoon.
Ensimmäisenä astui kalpea morsian sir Danielin taluttamana. Häntä seurasi morsiusneitona se nuori neiti, joka edellisenä iltana oli ollut Joannan ja Dickin seurassa. Heidän takanaan käveli sulhanen koreimmassa loistopuvussaan mutta luuvaloisten jalkojensa takia surkeasti ontuen, ja hänen paljas päänsä loisti mielenliikutuksesta punaisena, kun hän sen paljasti astuessaan kirkon kynnyksen yli.
Mutta sillä hetkellä syntyi kansanjoukossa kohua. Osoitettiin sormilla parvea, johon kaikkien silmät nyt kääntyivät. Siellä seisoi näet kolme tai neljä miestä käsissään jännitetyt varsijouset. Dick näki kuinka nuolet lennähtivät, ja kirkossa syntyi sanomaton hälinä. Ennen kuin oli ehditty tointua, miehet olivat hävinneet. Ellis Duckworth oli tehnyt tehtävänsä.
Kirkossa oli soitto vaiennut, samoin kellot tornissa. Sijaan oli tullut hääväen pauhina ja hälinä, ja keskellä kirkkoa makasi sulhanen kivipermannolla kahden mustan nuolen lävistämänä. Morsian oli pyörtynyt. Korkeana seisoi sir Daniel, hämmästyksen ja raivon valtaamana. Hänen toisessa käsivarressaan tutisi nuoli. Toinen oli hiipaissut hänen otsaansa, josta veri juoksi hänen kasvoilleen.