ENSIMMÄINEN LUKU
Majatalo "Aurinko" Kettleyssä
Samana yönä, jolloin "alkusanoissa" mainitut asiat olivat tapahtuneet, istui sir Daniel Kettleyn majatalossa. Koska ympäristö oli rämeistä, tuntui yö kylmältä, ja Tunstallin ritarin täytyi turvautua takkavalkeaan pysyäkseen lämpimänä. Siitä huolimatta hän oli ollut jalkeilla keskiyöstä asti, vaikkei hänellä ollut mitään syytä pelkoon, koska vartio oli vahva. Mutta hänen levottomuuteensa olivatkin syynä aivan toiset seikat.
Sir Daniel oli näet niitä miehiä, jotka eivät koskaan lepää, kun rahojen hankkiminen on kysymyksessä, eivätkä kammo mitään keinoja, ei huonojakaan. Niinpä ei hänen itaruutensa sinäkään yönä suonut hänelle lepoa.
Kello kahden paikkeilla aamulla hän jo istui kapakkahuoneen takkatulen ääressä. Hänen vieressään oli pullo höystettyä olutta. Hän oli riisunut silmikolla varustetun kypäränsä, yllänsä hänellä oli veripunainen lämmin vaippa, ja kaljua, laihaa, tummahahmoista päätään hän nojasi käteensä. Oven luona oli tusinan verran sotilaita; toiset seisoivat vartiona ovella, toiset viruivat penkeillä nukkumassa. Vähän likempänä makasi lattialla vaippaansa kääriytyneenä noin kaksi- tahi kolmetoistavuotias nuorukainen. "Auringon" isäntä seisoi mahtavan miehen edessä.
"Pane nyt, isäntä, mieleesi", sanoi sir Daniel, "ja noudata tarkoin käskyjäni, niin saat minusta hyvän herran. Minä tarvitsen luotettavaa väkeä poliisimiehiksi ja minä tahdon Adam-a-Moren heidän ylikonstaapelikseen. Pidä huolta siitä. Jos valitset toisenlaisia miehiä, niin paha sinut perii. Niitten suhteen, jotka ovat maksaneet veroa Walsinghamille, aion ryhtyä sopiviin keinoihin — sinä, isäntä, olet yksi niitä."
"Hyvä ritari", isäntä vastasi, "vannon Holywoodin ristin kautta, että maksoin veroa Walsinghamille ainoastaan pakosta. Niin, jalo ritari, en rakasta Walsinghamin veijareita, he ovat köyhiä kuin varkaat, jalo ritari! Toista on semmoinen herra kuin te, jalo ritari! Niin, tehkää hyvin ja kysykää naapureilta, minä olen kova Brackleyn puolustaja."
"Olkoon niin", sir Daniel sanoi kuivasti. "Te maksatte siis kaksinkertaisesti."
Majatalon isäntä irvisti pahasti tämän kuullessaan. Mutta siihen aikaan tällainen menettely oli niin tavallista, että vuokraaja saattoi iloita päästessään niinkin vähällä.
"Tuo tänne tuo veijari tuolta, Selden", huusi ritari.