Valepukuinen mies
Päivän valjetessa, ennen kuin aurinko oli noussut, nuorukaiset heräsivät. Itäisen taivaanrannan väriloiste kuitenkin ilmoitti, että päivän ruhtinas oli tulossa, puissa jokin lintu silloin tällöin hiljaisella sirkutuksella valmistautui ottamaan häntä vastaan. Nälkiintyneinä ja väsyksissä nuorukaiset makasivat liikkumatta, suloiseen hervottomuuteen vaipuneina. Äkkiä heidät havahdutti kellon ääni.
"Kello!" huudahti Dick nousten istualle. "Olemmeko niin likellä
Holywoodia?"
Kotvasen kuluttua kello soi uudestaan, mutta tällä kertaa vielä likempänä. Ja sitten taas yhä uudestaan, aina vain likempänä.
"Mitähän tämä oikein merkinnee?" arveli Dick, joka nyt oli täysin valveilla.
"Joku liikkuu", Matcham sanoi, "ja hänen kävellessään soi kello."
"Sen kyllä älyän", sanoi Dick, "mutta mitä varten? Mitä hän Tunstallin metsissä toimittaa? Kolea sointi ei minua miellytä."
"Niin", sanoi Matcham väristen, "se kuuluu kaamealta. Ellei jo olisi päivä —"
Hän ei ehtinyt lopettaa ennen kuin kilinä kävi varsin kiireiseksi ja tiheäksi, sitten kuului yksinäinen kilahdus, ja sitten se taukosi.
"On niinkuin joku olisi ensin juossut ja sitten hypännyt puron yli."