"Pelästytitte, sir Daniel, kyllä te meitä kauheasti pelästytitte", sanoi Dick ja päästi vieläkin huokauksen muistellessaan sitä. "Teidän luvallanne, sir, olisin melkein mieluummin tahtonut kohdata itse mustan paholaisen. Ja totta puhuakseni minua värisyttää vieläkin. Mutta mikä saattoi teidät esiintymään tuommoisessa valepuvussa?"
Sir Danielin kasvot synkistyivät vihasta.
"Mikäkö minut saattoi?" hän sanoi. "Hyvä että muistutit minulle. Mikä? Minä piileskelen henkeni takia täällä omissa metsissäni. Jouduimme onnettomuudeksemme liian myöhään taistelupaikalle, juuri parhaiksi suuren pakopyörteen nieltäviksi. Missä ovat reippaat ratsumieheni? Pyhän messun kautta, Dick, en tiedä itsekään. Meidät pyyhkäistiin pois, jouduimme keskelle pahinta mellakkaa, en ole nähnyt ainoatakaan oman värini miestä sen jälkeen kun näin kolmen heistä kaatuvan. Minä itse pääsin eheänä Shorebyhin, ja 'Mustaa nuolta' muistellen hankin itselleni tämän puvun ja tiu'un ja rupesin hiljakseni pyrkimään Moat Houseen. Tämä valepuku on kerrassaan verraton, Dick. Tiu'un kilinä suojelee pahimmaltakin rosvolta, sen ääni panee joka ainoan kalpenemaan. Viimein satuin kulkemaan sinun ja Matchamin ohitse. En heti varmasti teitä tuntenut, päähine esti minua selvästi näkemästä ja sen lisäksi minun oli mahdoton käsittää, mitenkä te olitte joutuneet yhteen. — Mutta huomaan", hän keskeytti, "että tämä sinun toveriparkasi rupeaa näyttämään toipumisen oireita. Pari tippaa hyvää viiniä ei liene hänelle vahingoksi."
Näin sanoen hän veti tilavan kaapunsa alta isohkon pullon ja rupesi hieromaan Matchamin ohimoita sekä kostuttamaan tämän huulia viinillä. Vähitellen pyörtynyt tointui, avasi silmänsä ja katseli kummastuneena vuorotellen sir Danielia ja Dickiä.
"Rauhoitu, Jack!" Dick sanoi, "ei se ollutkaan spitaalinen, se oli sir
Daniel, näetkö!"
"Otapas kunnollinen kulaus tätä", sanoi ritari, "se palauttaa tarmosi. Sen jälkeen annan teille hyvän aterian ja sitten kiiruhdamme kaikki kolme kotiin Tunstalliin. Sillä tunnustanpa suoraan, Dick", hän jatkoi asetellessaan heidän eteensä leipää ja lihaa, "minulla on kiihkeä halu päästä neljän muurin turvaan. Siitä alkaen kun ensi kerran nousin hevosenselkään, en ole ollut näin kovassa ahdingossa; henkeni ja omaisuuteni on vaarassa, ja kaiken lisäksi nuo roistot ajavat minua takaa metsässä. Mutta en ole vielä hukassa. Kyllä jokunen joukko miehistäni pelastautuu kotiin. Bennet Hatchilla on kymmenen miestä, Seldenillä oli kuusi. Ei, kyllä me pian jälleen olemme entisissä voimissa. Kunhan vain pääsen sovintoon onnen suotta suosiman Yorkin herran kanssa, Dick, niin olen kyllä taas miestä ja valmis vaikka mihin."
Ritari täytti viinillä juomasarvensa juodakseen siinä vieressä seisoneen, tyrmistyneen näköisen Dickin terveydeksi.
"Selden", tämä änkytti, "Selden —", ja sitten hän vaikeni.
Sir Daniel laski juomasarvensa alas juomatta.
"Mitä!" hän huusi muuttuneella äänellä. "Selden! Puhu! Mitä hänestä tiedät?"