"Sinä aiot siis Tunstalliin?" kysyi Dick.
"Totta kai", Matcham vastasi, "kun täytyy. Olen urheampi sir Danielin selän takana kuin hänen kasvojensa edessä."
He söivät sitten kiireesti ja alkoivat kulkea Tunstalliin päin. Pari tuntia kuljettuaan he näkivät Moat Housen punaisten muurien ja kattojen vilahtavan puitten välistä.
"Nyt", Matcham sanoi seisahtuessaan, "saat jättää ystäväsi John hyvästi, et enää koskaan häntä näe. Anna, Dick, hänelle anteeksi, jos hän on sinua loukannut, niinkuin hän sydämestään ja rakkaudella antaa sinulle anteeksi."
"Mitä tarkoitat?" kysyi Dick. "Jos me molemmat menemme Tunstalliin, tapaamme tietysti toisemme useinkin."
"Et sinä milloinkaan enää saa nähdä John Matcham parkaa", toinen vastasi, "häntä joka oli sellainen pelkuri ja niin vaivalloinen ja joka kuitenkin veti sinut virrasta. Kunniani kautta, Dick. Kun olemme saapuneet Moat Houseen, sinä et enää näe John Matchamia."
Hän avasi sylinsä ja ystävykset syleilivät toisiaan.
"Ja Dick", Matcham jatkoi, "minä aavistan, ettei hyvä meitä Tunstallissa odota. Sir Daniel ei ole enää sama kuin ennen. Onni on tähän saakka ollut hänelle myötäinen, mutta nyt, kun hänen kohtalonsa on kypsymäisillään ja hänen on taisteltava henkensä puolesta, pelkään että hänestä tulee huono isäntä meille kummallekin. Hän saattaa olla uskollinen tappelussa, mutta hänellä on vilpistelijän silmä. Hänen silmissään, Dick, piilee pelko, ja pelko on julma kuin susi! Me menemme sisään tähän taloon, Pyhä Maria auttakoon meidät siitä pois!"
Vähän matkaa äänettöminä käveltyänsä he astuivat ulos metsästä. Heidän edessänsä kohosi sir Danielin pyöreätorninen metsälinna. Linnankaivannon veteen kuvastuivat tummanpunaiset, siellä täällä sammaltuneet muurit. Heti kun nuorukaiset tulivat näkyviin, avautui linnan portti, nostosilta laskettiin alas ja sir Daniel itse, Hatch ja pappi hänen vieressään seisoivat valmiina ottamaan heidät vastaan linnan muurien sisäpuolelle.