"Sydän teillä oli mustempi syttä,
siksi kantaa mustia nuolia kyttä."
"Niin, Appleyard, Selden, Smith ja vanha Humphrey ovat menneet, ja John
Carter raukka makaa kuolemankielissä ja huutaa pappia."
Dick säpsähti. Matalasta ikkunasta ihan läheltä kuului voihkinaa ja valitusta.
"Tuolla sisälläkö hän makaa?" hän kysyi.
"Niin, portinvartijan kammiossa", Hatch vastasi, "emme voineet viedä häntä edemmäs. Joka askelella luulimme hengen hänestä lähtevän. Mutta sielu nyt luullakseni enimmän kärsii. Hän huutaa taukoamatta pappia, mutta sir Oliver ei vain tule, en tiedä mistä syystä. Siitä syntyy pitkä rippi."
Dick lähestyi ikkunaa. Pieni kammio oli matala ja pimeä, hän saattoi kuitenkin erottaa olkivuoteella makaavan vaikeroivan miehen.
"Carter, ystäväparka, kuinka on laitasi?" hän kysyi.
"Oi, nuori herra Shelton", sai kuoleva kuiskatuksi, "taivaan tähden, hankkikaa tänne pappi. Minä olen mennyttä miestä. Rientäkää, se on viimeinen palvelus, jonka voitte minulle tehdä. Minulla on omallatunnollani jotain, joka vetää minut syvyyteen."
Silloin sir Daniel äkkiä ilmestyi hallin ovelle kirje kädessään.
"Miehet", hän sanoi, "kova isku on kohdannut meitä, minkä tähden koettaisimme sitä kieltää? Pyrkikäämme siis uudestaan nopeasti satulaan. Vanha Henrik kuudes on kohta mennyttä. Peskäämme siis hänet käsistämme. Minulla on hyvä ystävä, joka on herttuan lähin mies — lordi Wensleydale. No niin, hänelle olen kirjoittanut kirjeen, jossa pyydän hänen hyväntahtoista suosiotaan. Olen tarjonnut runsaan hyvityksen menneisyydestä ja riittävän vakuuden tulevaisuutta varten. Hän on varmaankin antava suotuisan vastauksen. Lahjaton pyyntö on kuin laulu ilman säestystä. En ole säästänyt lupauksia. Mutta vielä puuttuu jotakin. Tarvitsen kirjeenviejän — toimi on vaikea ja vaarallinen, en sitä salaa. Metsät ovat, kuten tiedätte, täynnä vihollisia. Nopeutta kysytään. Mutta nopeus ei yksin auta, tarvitaan myös viekkautta ja varovaisuutta. Kuka siis teistä ottaa viedäkseen tämän kirjeen lordi Wensleydalelle ja tuodakseen minulle hänen vastauksensa?"